Hae sivuilta


Anna

Jörn Donner 1970 draama

* * ½

Nelikymppinen nukutushoitaja-nainen (Harriet Andersson) lähtee kesälomallaan mökkeilemään saaristoon tyttärensä (Maarit Hyttinen) ja kotiapulaisensa (Marja Packalén)  kanssa. Naapureikseen he saavat juopon kommunistin ja ex-kansanedustajan (Tapio Rautavaara) sekä tämän lähes jatkuvan kiihotustilan vallassa huitelevan poikansa (Pertti Melasniemi)... Bergmanilainen kesäleikki, jossa tietenkin myös ihmissuhteita ruoditaan urakalla sen minkä veneilyiltä ja uimareissuilta ehditään. Huomattavasti viihdyttävämpi kuin mainitun ohjaajamestarin oma mökkihöperöinti "Persona –naisen naamio" (1966) sentään. Rautavaaran Tapsakin lähestulkoon onnistuu tässä. Riikinruotsalaisen Anderssonin  valinta  pääosaan suomenkielisine  päälleäänityksineen joka tapauksessa  omituinen ratkaisu. Ulf Törnroth, Tapani Perttu.

 

Aristokatit

The AristoCats

Wolfgang Reitherman 1970 animaatio

* * ½

Disney'n mittapuulla harvinaisen tylsä tarina pariisilaisen kissaperheen matkasta kotia kohti, kun paha hovimestari on ensin katit maaseudulle muiluttanut... "Lupsakkaat luppakorvat" (1961) kissaihmisille.  Phil Harris, Eva Gabor, Sterling Holloway, Scatman Crothers. 

 

Balladi Cable Hoquesta

The Ballad Of Cable Hoque

Sam Peckinpah 1970 western

* *

Keski-ikäinen lännenkulkuri (Jason Robards) löytää sattumoisin vesilähteen keskeltä aavikkoa ja päättää perustaa paikalle seisahdusaseman. Pian hän saa kavereikseen hehkeän blondin (Stella Stevens) sekä jonkinlaisen saarnamiehen ja seksimaanikon yhdistelmän (David Warner)... Omituinen, puolifarssimaisella otteella väritetty mutta kaikenkaikkiaan kovin tapahtumaköyhä Peckinpah-länkkäri, varsinkin kun vertaa ohjaajan edelliseen infernaaliseen väkivaltaklassikkoon "Hurjaan joukkoon" (1969). Ei edes siitä myös tähän napattu mainio roistokaksikko Strother Martin ja L.Q.Jones asiaa paljonkaan paranna. Slim Pickens, R.G.Armstrong, Kathleen Freeman.     

 

Bensaa suonissa

Risto Jarva 1970 draama

* ½

Pertti Melasniemi ajaa rallia, Lilga Kovanko istuu kyydissään ja Badding laulaa. Leffan sanoma, jos sellaista oli tarkoitus ollakaan, jää epäselväksi tässä  tarinansa osalta etanan lailla matelevassa köröttelyssä. Jaa, saatiinhan sittemmin ryömintävauhti moottoriteillekin. Ulf Törnroth.

 

Brewster McCloud

Brewster McCloud

Robert Altman 1970 draama/komedia

* * *

Kiintoisa tajunnanvirta-elokuva jenkkifutisstadionilla asustavasta nuorukaisesta (Bud Court), joka haluaa ryhtyä "lintumieheksi". Oppia siis lentämään. Oman lisänsä soppaan tuovat eksentrinen mutta ymmärtäväinen tyttöystävä (Sally Kellerman), lähiseudulla tapahtuvat salaperäiset murhat (uhrit linnunkakan peitossa!) ja niitä tutkiva kovanahkainen etsivä (Michael Murphy). Kertojana myös koko ajan enemmän huuhkajan näköiseksi muuttuva Rene Auberjonois. Aikamoista pilvikamaa siis. Shelley Duvall, Stacy Keach.

 

Colossus -koneiden valta

Colossus: The Forbin Project

Joseph Sargent 1970 scifi/jännitys

* * ½

Joskus lähitulevaisuudessa ovat amerikkalaiset tiedemiehet hallituksen siunauksella onnistuneet rakentamaan kaikkivoipaisen supertietokoneen, jonka tunteettomalle kontolle  on jätetty  koko ohjuspuolustus-järjestelmä. (Ja samalla myös hyökkäysjärjestelmä, jos niikseen tulee.) Kaiken pitäisi olla nyt turva-asioissa viimeisen päälle kun "inhimillinen tekijä" on poistettu, mutta eipä ehdi presidentti (Gordon Pinsent) edes juhlapuheita loppuun asti pitämään kun jo alkaa tapahtua kummia... Myöhempi Tunteita ja tuoksuja -saippuasarjan "tähti" Eric Braeden on tässä koko katastrofin päävastuullinen professori Forbin, jonka niin henkilökohtaiset kuin venäläistenkin kanssa juonitut suunnitelmat vallan ottaneen koneen harhauttamiseksi tuntuvat  valuvan hukkaan. Mutta  mitäs menivät  keinoälylle koko Tuomiopäivän asearsenaalin haltuun antamaan ja toisaalta unohtui taas  täysin  se  kaikki virtapiirit kerralla sammuttava pääkytkin... Saarnaavasta ja sormea heristelevästä pohjavireestään huolimatta 1970-luvulle ominaisesta vakavasta ja aikuismaisesta lähestymistavasta pisteet. Susan Clark, Dolph Sweet.

 

Darling Lili

Darling Lili

Blake Edwards 1970 draama/sota/musiikki

* *

Vaikka ei laadullisesti mikään täydellinen floppi tämä ensimmäisen maailmansodan aikaan sijoittuva Julie Andrews-musikaali, niin katastrofi lippuluukuilla oli silti hyvin ymmärrettävissä: puhtoisen päähenkilön rooli revyyesitystensä lomassa vihollisen laskuun toimivana vakoojana Pariisissa oli epäilemättä suurelle yleisölle liian vastenmielinen ajatus, kuten myös hänen saksalaisen avustaja-agenttinsa (erinomainen Jeremy Kemp) ehdoton joviaalisuus ja älykkyys. Vieläkin vähemmän vakuuttaa surkeasti kirjoitettu romanssi amerikkalaislentäjä Rock Hudson'in kanssa. Biisitkin harvinaisen tylsiä. Ilmataistelu-kohtaukset sentään elokuvahistorian komeimmasta päästä lajissaan, ja  noihinhan se  suurin panostus on sitten mitä ilmeisimmin suuntautunutkin. Kliseistä mutta edes jonkinlaista huumorintynkää tarjoaa tässä vain tohelo ranskalainen etsiväpari.

 

Dracula, paholaisen lähettiläs    

Taste The Blood Of Dracula

Peter Sasdy 1970 kauhu

* * ½

1890-luku. Kolme brittiläistä herrasmiestä (Geoffrey "Bond-ministeri" Keen, Peter Sallis, John Carson) ovat näennäisesti varakkaita ja seurapiireissä tunnettuja perheenpäitä, mutta iltayön tullen kaikenlaiset syntiset harrasteet vetävät ukkoja puoleensa. Kun muuan huikentelevainen nuorimies (Ralph Bates) väittää kykenevänsä herättämään henkiin itse päävampyyri Draculan (Christopher Lee) kunhan vain saa rahaa riittävien tykötarpeiden ostamiseen, ovat miehet heti valmiina sponsoroimaan hommaa... Mukavaa vaihtelua perinteisimpiin vampyyrikaavoihin nimenomaan juonensa osalta. Verikekkereitä latistaa kuitenkin Batesin karmea ylinäyttely, itse pääkreivin ikijäykkyys ja vaisuhko loppunsa. Samoin pieni mutta silti huomion kiinnittänyt yksityiskohta: tavoitellun nuoren neitsyen roolissa tällä kertaa esiintyvän vaalean sinisilmän Linda Hayden’in molemmat vanhemmat ovat (äidillä (Gwen Watford) varsinkin tummaakin tummemmat) ruskeasilmäisiä. Kai mahdollista mutta... Anthony Higgins, Isla Blair, Martin Jarvis, Roy Kinnear.

 

 

Dunwichin hirviö    

The Dunwich Horror

Daniel Haller 1970 kauhu

* ½

Kammottavan hitaasti etenevä, paljon enemmän lupaileva kuin tarjoava H.P. Lovecraft'in tarinaan perustuva elokuva miehestä (Dean Stockwell), jolla on sukurasitteena periytynyt pakkomielle saada yhteys tuonpuoleisiin hirviöihin pahamaineisen Necronomicon-kirjan rituaalien kautta. Kaikkinainen typeryys huipentuu siihen että kun hän lopulta onnistuu hommassaan niin se tietää välittömästi myös omaa  tuhoaan... "Hirviötehosteet" rajoittuvat kirkkaiden värien välähtelyyn ja avuttoman näköiseen nukkeolioon. Sandra Dee, Ed Begley, Lloyd Bochner, Sam Jaffe, Talia Shire (vielä sukunimellä Coppola).

 

Huuhkaja ja kissimirri

The Owl And The Pussycat

Herbert Ross 1970 draama

* ½

Naapurin "vallatonta" elämää viettänyt nuori nainen (Barbra Streisand) tunkeutuu hänelle häädön järjestäneen kirjailijan (George Segal) asuntoon ja ilmoittaa miehen olevan velkaa vähintään yösijan. Siitä alkaa lähes tauoton huutokilpailu asianosaisten välillä, joka jatkuu siihen asti kunnes mieskin tulee häädetyksi ja he joutuvat etsimään  yöpymispaikkaa tämän kaverin (Robert Klein) luota. Siellä he onnistuvat ajamaan metelöinnillään  pian vuorostaan  isäntäväen karkumatkalle. Mölyapina-kaksikkommekin lähtee hetkeksi omille teilleen jolloin korvat (ja aivot) saavat kaivattua lepoa, mutta kohtaavat sitten taas ja sama meininki jatkuu... Ainahan Streisand leffoissaan enempi vähempi ärsyttävä on mutta tässä rikotaan kyllä kaikki ennätykset. Eikä Segalkaan näyttänyt saaneen sitten tarpeekseen roolistaan  vähän aiemmin vielä pahemmassa  möykkäteoksessa "Kuka pelkää Virginia Woolfia?" (1966). Allen Garfield, Roz Kelly.

 

Jussi Pussi

Ere Kokkonen 1970 draama/komedia

* *

Jussi (Vesa-Matti Loiri) on opiskelija ja naissankari, joka etsii epätoivoisesti töitä ettei mm. vuokranmaksu jäisi kämppäkaverin (Simo Salminen) kontolle ihan joka kuukausi. Ihastuminen nuoreen naiseen (Leena Brusiin) uhkaa kuitenkin viedä ne viimeisetkin markat... Vain siellä täällä hymyilyttävä "Speden porukan" harvinainen, uuden aallon tyyliin kuvattu yhteiskunnallinen "kannanotto" yliopistomaailman oikeisto- ja vasemmistosiipineen. Edellisten "johtaja" Jaakko Talaskivi on tietenkin pitänyt esittää täydellisenä tollona verrattuna "normaaliin" Sulevi Peltolaan (joka siis samalla osoittaa että hänkin on osannut joskus puhua). Ja Brusiinin rooli surkean alikirjoitettu. Pentti Irjala, Rauni Ranta.

  

Kahlenukke

Puppet On A Chain

Geoffrey Reeve 1970 toiminta

* ½

Alaikäisenä (alle 16 vee) piti allekirjoittaneen nähdä oikein valkokankaalta jossain kinkkuteatterissa muinaishistoriallista toimintaa eurooppalaisen rikoselokuvan muodossa. Taas yksi tyhjänpäiväinen Alistair MacLean-filmatisointi, eikä auttanut tällä kertaa edes ruottalainen pääosassa (Sven-Bertil Taube). Pienenä valopilkkuna kohtalaisen vauhdikas takaa-ajo moottoriveneillä pitkin Amsterdamin kanaaleja.

 

Kellyn sankarit

Kelly´s Heroes

Brian G. Hutton 1970 sota/komedia

* *

Ranska 1944. Vangittu saksalainen upseeri paljastaa kersantti Kellyn (Clint Eastwood) kuulustelussa, että Clermontin kaupungin pankissa olisi 14 000 kultaharkkoa natsien säilytyksessä. Ei muuta kuin riittävästi porukkaa kasaan ja ryöstöretkelle vihollislinjojen taakse... Komeiden taistelukohtausten sävyttämää, huumoripitoista sotaleffaa pilaa jälleen kerran satamäärin lahdattavien saksalaissotilaiden täydellinen amatöörimäisyys, sekä oletus siitä että muutaman hassun idioottijenkin kaatuminen matkalla olisi katsojalle joku elämää suurempi tragedia. Lisäksi Donald Sutherland'in naurettava Vietnam-ajan hippi- ja pilvenveikko-rooli  on selvästi pelkästään  tietoisena "tilaustyönä" sekaan ympätty. Telly Savalas, Don Rickles, Carroll O'Connor, Gavin "Kapteeni Stubing" McLeod, Jeff Morris, Perry Lopez, Harry Dean Stanton.     

 

Kiitorata

Airport

George Seaton 1970 draama/jännitys

* *

Ei laadultaan  huonoin mutta luultavasti  tylsin kaikista lentokatastrofi-elokuvista. Ei edes jumalaisen kaunis Jacqueline Bisset pysty pitämään tätä ilmassa. Tuttujen naamojen vilinässä pääosia vetävät Burt Lancaster ja Dean Martin. Jean Seberg, George Kennedy, Helen Hayes (<-oscar), Van Heflin, Maureen Stapleton.

 

Kourallinen dynamiittia

Two Mules For Sister Sara

Don Siegel 1970 western

* ½

Komeamaiseminen mutta tylsänpuoleinen, italolänkkärien menestysreseptin keinoin tehty rapakontakainen viritelmä. Clintti on clintti, tuhmana "seurakunnan sisarena" sexy Shirley MacLaine. Muu näyttelijäkaarti miehitetty lähinnä meksikaanoilla.

 

Kuoleman etuvartio

Uomini Contro

Francesco Rosi 1970 sota

* * *

Yllättävän pätevä kuvaus I maailmansodan melskeistä italialaissotilaiden silmin. Pahimmat "kansalliset" kliseet ja hillittömyydet loistavat kerrankin poissaolollaan. Tunnetuimpana kasvona joukosta erottuu spagettiwesternien veteraani Gian Maria Volontè. Mark Frechette, Alain Cuny, Giampiero Albertini, Pier Paolo Capponi.

 

Love Story

Love Story

Arthur Hiller 1970 draama

* * *

Miljonääri-isäänsä (Ray Milland) vihaava Harvardin opiskelija (Ryan O'Neal) ihastuu vaatimattomasta mutta muuten onnellisesta kodista tulevaan älykkötyttöön (Ali McGraw). Kohta he jo suunnittelevat naimisiinmenoa ja perheen perustamista, ja tulevaisuus näyttää olevan silkkaa auringonpaistetta täynnään... Olisikohan tällä klassikkoromanssilla suurin syynsä siihen omituisuuteen, ettei tämän jälkeen ole samanikäisten alle kolmekymppisten uskottavaa rakkaustarinaa juuri nähty? Hyvin lähellä myös viihdyttävintä itkettäjää ikinä, syvempiäkin tasoja tavoitellaan pariskunnan isäsuhteiden myötä. Francis Lai'n yli-imelä, jokaisen tuntema oscaroitu teemabiisi sopisi ehkä johonkin muuhun leffaan, muttei oikein tällaisen modernin ja suorasukaisen yliopistomeiningin taustalle. John Marley. Yhtenä O'Nealin kavereista nuori Tommy Lee Jones, jonka tosielämän opiskelijakämppiksiä oli mm. muuan Al Gore...    

 

Mansikoita ja verta

The Strawberry Statement

Stuart Hagmann 1970 draama

* ½

Aikansa kukkaislapsi. Yliopisto-opiskelijat kapinoivat, kunnes kansalliskaarti porhaltaa paikalle ja niin väkivaltakoneisto vie jälleen voiton paremman maailman haaveilijoista. Leffa ei oikein löydä suuntaansa missään vaiheessa. Bruce Davison, Bob Balaban, Bud Court.

 

MASH

MASH

Robert Altman 1970 komedia/sota

* * * * ½    

Koreansodan aikaisen liikuvan  kenttäsairaalan ilot ja pikku murheetkin lähinnä huippukirurgikolmikon (Donald Sutherland, Elliott Gould, Tom Skerritt)  silmin nähtynä... Yksi kaikkien aikojen hauskimmista elokuvista. Altmanin muistakin filmeistä tuttu jatkuva ja improvisoidunmakuinen puhetulva, levoton kamerankäyttö sekä ylenmääräinen roolimiehitys sopivat sotasairaalan sekavaan tunnelmaan loistavasti,  bonuksena kenties leffahistorian ikimuistoisin jalkapallo-ottelu... On kuitenkin huomattava, että 'Hawkeye' (Sutherland), 'Trapper' (Gould) ja kumppanit  selviävät  härskeistä  tempauksistaan  vain  ehdottoman ammattitaitonsa nojalla. Poiki supersuositun samannimisen jenkkisarjan, kun taas hieno teemabiisi "Suicide Is Painless" nousi brittilistojen kärkeen kymmenen vuoden kuluttua ensi-illasta! Robert Duvall, Sally Kellerman, Bud Court, Rene Auberjonois, Fred Williamson, Michael Murphy.

 

Me sotasankarit

Catch-22

Mike Nichols 1970 komedia/draama/sota

* * * * ½    

Pommittajakapteeni Yossarian (Alan Arkin) lyö kättä everstien (Martin Balsam, Buck Henry) kanssa, astuu lennonjohtotornista alas kentälle ja heittää lentäjänmerkkinsä hemmettiin. Samassa joku iskee häntä puukolla kylkeen ja pakenee. Alkaa tapahtumien selvittely takaumien kautta: mitä syytä kellään olisi yrittää murhata pommittajakapteeni Yossarian...? Monitasoinen, satiirinen, kaoottinen musta komedia jenkkipommittajista Välimerellä, joilta natsien ilmatorjunta ja ennenkaikkea "Sääntö-22" ovat viemässä viimeisenkin järjenhitusen. Eli: sinun ei tarvitse lentää pommituslentoja jos olet tullut hulluksi, mutta vapautuksen saa vain pyytämällä sitä itse. Ja vapautuksen pyytäminen  vaarallisilta pommituslennoilta todistaa että et ole hullu ja niinpä jatkat lentämistä! Pikkuhiljaa tuo kirottu sääntöpykälä laajennetaan kuitenkin laillistamaan armeijan johdon mielivaltaisimmatkin manööverit... Psykologi Joseph Heller'in hillittömän romaanin erinomainen elokuvasovitus ja samalla "MASH"in (1970) vakavampi ja viiltävämpi rinnakkaisteos. Anthony Perkins, Richard Benjamin, Jon Voight, Martin Sheen, Art Garfunkel, Orson Welles, Charles Grodin, Jack Gilford, Paula Prentiss, Bob Balaban, Marcel Dalio, Susanne Benton.

 

Mies hevosena

A Man Called Horse

Elliot Silverstein 1970 western

* *

Richard Harris'ista tulee sioux-heimon täysivaltainen jäsen mielipuolimaisten ruumiillisten itsekuritusriittien jälkeen... Aikansa tyypillinen intiaaneja "ymmärtävä" teos. Judith Anderson.

 

Musiikin rakastajia

The Music Lovers

Ken Russell 1970 draama

* *

Romantiikan ajan tunnetuimpiin kuuluvan säveltäjän Pjotr Tshaikovski'n (Richard Chamberlain) katkera kamppailu niin musiikillisen uransa kuin rakkaussuhteidensa pyörteissä. Ennen kaikkea yritys peittää homoseksuaalisuutensa häneen palavasti rakastuneen ex-prostituoidun Nina’n (Glenda Jackson) hellässä huomassa ajaa miestä lopulta jopa itsetuhoisiin tekoihin... "Siitä vaan, sano Tshaikovski"! Klassisen musiikin kenties tuotteliaimman "hitti"tehtailijan tyypillisen yletön ja vimmainen "henkilökuva" Russellilta. Kuvallisesti upeat kohtaukset eivät pelasta vastenmieliseltä sisällöltä, parasta antia luonnollisesti nuo tuttuakin tutummat sävellykset (mm. "Joutsenlampi", "Pianokonsertto nro 1", "Romeo ja Julia", "Pateettinen sinfonia", "1812"...). En tiedä tajuttiinko asia jo tuossa vaiheessa mutta "Dr. Kildare" Chamberlainin oma "kaapista ulostulo"-leffahan tässä on muun ohessa kyseessä. Max Adrian, Christopher Gable, Kenneth Colley, Izabella Telezynska.

 

Nottinghill klo 11.17

Performance

Donald Cammell, Nicolas Roeg 1970 rikos/draama

* * ½

Brittiläisen uuden aallon eräs kovaotteisimmista ilmentymistä on tämä tarina rikollisesta (James Fox), joka löytää itsestään ennenkokemattomia piirteitä käyttäessään hippiporukan kämppää piilopaikkanaan... Kipeä mutta mielenkiintoinen tutkielma. Näyttelijänä melkein laulu"taidoilleen" vertoja vetävän (he he) Mick Jagger'in kuolema-kohtaus on kuvattu ikimuistoisesti... Naispääosan Anita Pallenberg puolestaan (joka ruotsalaisesta nimestään huolimatta oli Italiassa syntynyt Englannissa asuva amerikkalainen) pelehti tuohon aikaan (ainakin) kolmen Rollarin petikumppanina!

 

Paluu apinoiden planeetalle     

Beneath The Planet Of The Apes

Ted Post 1970 scifi/seikkailu

* * ½

Jatkuu siitä mihin ykkönen (1968) jäi: astronautti Taylor (Charlton Heston) ratsastaa kohti tuntematonta "luolanaisensa" (Linda Harrison) kanssa saatuaan vihdoin todisteen siitä että Maapallolla kaikesta apina-meiningistä huolimatta ollaan v.3978. Tosin juuri äskettäin saman aikapoimun läpi tullut Tayloria etsivä kaksihenkinen avaruusretkikunta (James Franciscus, Tod Andrews) luulee vuoden olevan 3955, mutta se nyt on varmaan taas joku pieni tietokonevirhe vain... Leffahistorian yhdessä ensimmäisistä jatko-osista häiritsee edelleen monenlaiset muutkin epäloogisuudet ja se, että vaikka lääniä olisi vaikka millä mitalla niin vain muutaman hehtaarin (New Yorkin?!) kokoisella alueella tunnutaan pyörivän. Loppua kohden yhä roisimmaksi yltyvät tapahtumat maanalaisine mutantteineen ja ydinpommeineen pelastavat kuitenkin katsottavaksi. Maurice Evans, Kim Hunter, Paul Richards, Victor Buono, James Gregory, Jeff Corey.

 

Patton -panssarikenraali (<-oscar)

Patton/ Patton: Lust For Glory

Franklin J. Schaffner (<-oscar) 1970 sota

* * ½

George C. Scott sai oscarin (tosin ei suostunut vastaanottamaan sitä) II maailmansodan kuuluisan, karskin jenkkikenraalin roolistaan. Komeannäköinen ja värikäs sotaspektaakkeli, jonka kuitenkin ainoa todella vaikuttava kohtaus on saksalaisten yllättävä vastahyökkäys Ardenneilla, mikä sai liittoutuneiden linjat muutamaksi päiväksi rakoilemaan. Muutenhan sodan lopputulos on valitettavan selvä koko ajan. Karl Malden on kenraali Omar Bradley. Stephen Young, Michael Strong

 

Pieni suuri mies

Little Big Man

Arthur Penn 1970 western

* * * *    

121-vuotias Jack Crabb (Dustin Hoffman), Villin Lännen legendojen ja vaarojen näkijä ja kokija, kertoo vihdoin tarinansa haastattelijalle 1950-luvun alussa  (olettaen että  25. kesäkuuta 1876 mies olisi ollut n. 45-vuotias, selviten tuolloin ainoana valkoihoisena hengissä Little Bighornin taistelusta)... Intiaanien kohtalo ottaa kyllä jonkun verran päähän, ja varsinkin Washita-joen teurastusta katsoessa suorastaan raivostuu. No, leffan intiaanipäällikkö Chief Dan George pääsi suorituksellaan peräti oscarehdokkaaksi, joten eiköhän se korvanne kaikki historian vääryydet (heh heh). Palkinnon hän olisi voinut kylläkin vaikka jakaa loistavan Richard Mulligan'in (George Armstrong Custer) kanssa. Merkittävä häiriötekijä komeassa eepoksessa on hieman liian farssimainen ote "valkoisten kesken"; myöskään mikään teinipoika ei ampunut 'Wild Bill' Hickock'ia ja lisäksi tämä murha tapahtui noin viisi viikkoa Custerin tappion jälkeen. Hoffmaninkin tilalla olisi voinut olla tietysti joku vähemmän newyorkilainen, juutalainen ja maneerinen mies. Faye Dunaway, Martin Balsam, Jeff Corey.

 

Päämaja

Matti Kassila 1970 draama/sota

* * ½

Yllättävän pintapuolinen ja ulkokohtainen kuvaus tapahtumista jatkosodan aikaan Mannerheimin (Joel Rinne) päämajassa Mikkelissä. Olen nähnyt useita kertoja, mutta oikein mitään ei ole jäänyt mieleen kertaakaan, enemmän kuin historiallisesti mielenkiintoisesta aiheestaan huolimatta. Päämajan muiden upseerien (mm. Jussi Jurkka ja Martti Pennanen) välienselvittelyjä kuvataan turhan paljon, ja ehkäpä Rinne oli jo sittenkin liian vanha jopa 75-vuotiaan Marskin rooliin. Pakollista naisnäkökulmaa edustaa Tamara Lund. Leif Wager, Veijo Pasanen.

 

Rajut kuviot

Five Easy Pieces

Bob Rafelson 1970 draama

* * ½

Jack Nicholson'in matkaa erääksi Hollywoodin historian suurimmista vauhditti tämä sosiodraama karskista öljykenttätyöläisestä, joka joutuu kohtaamaan menneisyyden haamut matkustaessaan kotikonnuilleen sairasta isäänsä tapaamaan. Hän kun olisi kaikkien mielestä tehnyt loistavaa uraa myös konserttipianistina (mihin leffan alkuperäisnimi viittaa)... Oikein klassikkokohtauksia ei tästä hitaasti etenevästä kulttirainasta kuitenkaan löydy kuin se yksi: Nicholsonin ärhentely tiukkapipoiselle tarjoilija-akalle... Vahvoja naisroolejakin kuitenkin, kuten "Easy Rider"-mimmit Karen Black ja Toni Basil, Sally "Perhe on pahin" Struthers, Susan Anspach.       

 

Rillingtonin kuristaja

10 Rillington Place

Richard Fleischer 1970 jännitys

* * * ½

Suorastaan iljettävän realistisesti ja seikkaperäisesti Englannin kuuluisimman sarjamurhaajan (ja -raiskaajan) John Reginald Christie'n (Richard Attenborough) edesottamuksista kertova kuvaus lajityyppinsä tuntevalta ohjaajalta, joka juuri äskettäin (1968) oli säikytellyt ihmisiä myös elokuvaversiollaan Bostonin kuristusmurhista.  Tämän leffan kuvaamat  tapauksethan sattuivat Lontoossa 1940-50-luvuilla, joista syytettynä hirtettiin ensin sensaatiomaisesti väärä mies (loistavasti heikkomielistä Timothy Evans'ia tulkitseva John Hurt),  mikä oli suurimpana syynä siihen miksi hallitus lakkautti kuolemanrangaistuksen Britanniassa (tietenkin vasta Christien teloituksen jälkeen) lopulta kokonaan. Judy Geeson.  

 

Rio Lobo

Rio Lobo

Howard Hawks 1970 western

* *

Raisusti käynnistyvä, mutta loppua kohti yhä väkisin venytetymmän ja vanutetumman tuntuiseksi muuttuva ja aivan liian monta roolihahmoa sisältävä myöhäinen Wayne/Hawks-länkkäri. Etenkään naispääosan kaunokaiselle  (Jennifer O'Neill) ei olla löydetty mitään järkevää tekemistä. Ratkaiseva yhteenottokin on kuin kopio "Rio Bravosta" (1959)  aseilla ja dynamiitilla räiskimisineen. Jorge Rivero, Jack Elam, Christopher Mitchum, Victor French, Mike Henry. Sivurooleissa mm. Jim "Dallasin Jock" Davis ja toimittajalegenda George Plimpton. 

 

Sherlock Holmesin salaisuus

The Private Life Of Sherlock Holmes

Billy Wilder 1970 komedia/jännitys

* * *

Omituisesti kahteen osaan jaettu leffa, joista ensimmäinen on loistava, Holmesin (Robert Stephens) yksityiselämää ehkä vähän liikaakin(!) valottava tarina. Siihen mitenkään liittymätön tylsähkö kakkosepisodi kuvaa sitten Sherlockia työn touhussa, eli pulmallisen rikospähkinän kimpussa... Suuresti arvostamani brittinäyttelijä  Stephens on aivan ilmiömäinen maailman kuuluisimman etsivän roolissaan, Colin Blakely myös pätevä Watson. S.Holmesista on tehty enemmän elokuvia kuin mistään muusta hahmosta (fiktiivisestä tai todellisesta), joten täysosuman tai edes muistettavan esimerkin puute hieman ihmetyttää. Christopher Lee. 

 

Speedy Gonzales

Spede Pasanen 1970 komedia/western

* * * * ½    

Speedy Gonzales (Spede itse tietenkin)  saapuu villin lännen pikkukaupunkiin nimeltä New York. Hän on päättänyt ottaa selvää, että kuka se oikein tappoi hänen veljensä Mooseksen... "Haaskalinnut saalistaa"... Suunnattoman hauskaa huulenheittoa täynnä oleva definitiivinen suomalainen lännenelokuva, jossa Speedy, Bat Masterson (Ville-Veikko Salminen), Manolito (Esko Salminen), Hämeen Hitain (Simo Salminen) ja kumppanit ammuskelevat toisiaan supisuomalaisissa lännenkylälavasteissa, havumetsiköissä ja hiekkakuopissa! Ja ruumiita tulee, osa taitaa jopa jäädä "samaan läjään"... Esimerkkiläppä: sheriffi (Leo Jokela) esittelee kotikaupunkiaan Speedylle: "Okei! Tää New York on ehkä vielä pieni kylä, mut mä takaan et se siitä vielä turpoo"! Tarja Markus, Pertti Melasniemi, Olavi Ahonen, Juhani Kumpulainen, Pentti Irjala, Jukka Virtanen.

 

Takiaispallo

Veli-Matti Saikkonen 1970 draama

* * ½

Elämänmakuinen ja realistinen kuvaus perheestä, jossa tehdastyöläis-isä (Tapio Hämäläinen) on malliesimerkki sodan kokeneesta jäärästä ja sosiaalisesti kyvyttömästä tervaskannosta etenkin teini-ikäisiä lapsiaan (ihana Terhi Panula, erinomainen Pekka Saaristo) kohtaan. Äiti (Hillevi Lagerstam) yrittää sovitella siinä välissä. Miinuksena epäuskottavat suhteet mökkinaapureihin (Aila Arajuuri, Gustav Wiklund) ja laulajapoika Kirkan turhanpäiväisyys, mukana vain jotta pääsisi esittämään "Saat kaiken"-biisinsä ja heilastelemaan (ilman vuorosanoja) Panulaa. Myös loppu ärsyttävän hätäratkaisun makuinen. Mukana myös Sami "pikkuveli" Panula sekä Anitta Niemi tyttären kaverina.

 

Tora, Tora, Tora!

Tora, Tora, Tora!

Richard Fleischer, Toshia Masuda, Kinji Fukusaku 1970 sota

* * ½

Pearl Harborin yllätysisku 7.12.1941 ei unohdu amerikkalaisten (tuskin japanilaistenkaan) mielestä, sen takaa aina uusi suurtuotanto aiheesta noin vuosikymmenen välein. Tässä haetaan sentään kiinnostavasti näkökulmaa molemmilta puolilta, ja efektit ovat niin mahtavat kuin ajankohtansa huomioonottaen mahdollista. Elokuvan nimihän on koodikäsky, jolla Zerot ja Nakajimat lähetettiin tekemään tihutyönsä, sinetöiden täten samalla myös Japanin keisarikunnan vääjäämättömän tuhon. Martin Balsam, Jason Robards, Joseph Cotten, E.G.Marshall, James Whitmore ja George Macready tunnetuimmat amerikkalaisnimet.

 

Tyttö sopassa

There’s A Girl In My Soup

Roy Boulting 1970 komedia/draama

* ½

Keski-ikäinen Robert Danvers (Peter Sellers) on brittiläisten ruokaohjelmien TV-kuuluisuuden lisäksi varsinainen naistennielijä ja vannoutunut poikamies. Vaan sitten hän tapaa suorapuheisen 19-vuotiaan amerikkalaistytön (Goldie Hawn) josta ei niin vain haluaisikaan päästää irti... Köykäinen aikansa "sukupolvien kuilua" tutkaileva ihmissuhdehölmöily. Ikäistään jopa vanhemman näköinen "tosielämän hermokimppu" Sellers ei nyt vaan tunnu mitenkään uskottavalta playboy-roolissaan eikä Hawninkaan iänikuinen kikattajahahmo ole koskaan kolahtanut. Ainoa valopilkku Sellersin kaveria esittävä "järki- ja ukkomies" Tony Britton. Nicky Henson, Diana Dors, Judy Campbell.

 

Vampyyrin arvet                     

Scars Of Dracula

Roy Ward Baker 1970 kauhu

* *

1800-luvun lopulla jossain Keski-Euroopassa. Huikentelevainen nuorimies (Christopher Matthews) suututtaa naisseikkailuretkillään viimeisimmän valloituksensa, mikä on paha virhe sillä kyseessä on paikallisen pormestarin (Bob "Benny Hill Show" Todd) tytär. Hän joutuu pakomatkalle, ja päätyy lopulta erään kreivi Draculan (Christopher Lee) linnaan. Miehen veli (Dennis Waterman) ja molempien rakastettu (Jenny Hanley) lähtevät ottamaan selvää tämän kohtalosta... Peruskamaa oleva Hammer-kauhu, jossa edelleen toivoisi vampyyrikreivin paljastavan vähän enemmän itsestään ja haaveistaan jne. Mutta eipä taas paljon muuta kuin verta tissien väliin vaan. Myös surkeat nukke-lepakot pilaavat kauhutunnelmaa pahasti. Patrick Troughton, Michael Gwynn, Michael Ripper, Wendy Hamilton.

 

Vampyyrit -eroottinen painajainen

The Vampire Lovers

Roy Ward Baker 1970 kauhu

* * ½

1830-luku, Keski-Eurooppa. Muuan kreivitär (Dawn Addams) jättää kauniin tyttärensä Marcilla’n (Ingrid Pitt) tanssiaisissa tapaamansa kenraalin (Peter Cushing) perheen suojelukseen. Ei aikaakaan, kun sijaisperheen nuori tytär (Pippa Steel) löytyy eräänä aamuna, pitkään sitä ennen painajaisista kärsittyään, verenvähyyteen menehtyneenä sängystään. Marcilla katoaa samalla kuin tuhka tuuleen... Irlantilaisen J.Sheridan Le Fanun (1814-1873) Mircalla-nimisen lesbovampyyrin tarinaan perustuva Hammer-kauhu. Jo aiemmissakin yhtiön tuotannoissa merkittävää osaa niiden kiinnostavuudessa näytellyt seksi ja väkivalta ryöpsähtivät varsinkin ensinmainitun osalta aivan uudelle tasolle tämän ns. "tits & blood"-lajityypin todellisen lähtölaukauksen myötä. Slaavilaissyntyinen (hieman ulkönäöltäänkin muistuttamansa Helen Mirren’in tapaan) horrorveteraani Pitt lumoaa pääosassa sekä naiset että miehet kulmahampaidensa armoille, ja juonikin on tässä hieman höystetympi kuin yleensä kovin kaavamaisissa genrensä tuotoksissa oli tapana. Vaan kukahan mahtoi lopulta olla se metsästä tapahtumia ratsunsa selästä  virnuillen kyttäävä viittaäijä (John Forbes-Robertson)? Kate O’Mara, Madeline Smith, Ferdy Mayne, Jon Finch, George Cole, Douglas Wilmer, Harvey Hall.

  

Verinen sotilas

Soldier Blue

Ralph Nelson 1970 western

* ½

Kökösti ja amatöörivoimin toteutettu eksploitaatioleffa vakavasta aiheesta, eli intiaanikylän tuhoamisesta naisineen ja lapsineen uljaan ratsuväen toimesta. Taitaa olla kyseessä Sand Creekin verilöyly (1864) tällä kertaa. "Alkuperäisamerikkalaisten" synkän historian ja myös senhetkisten ongelmien esiintulo kansakunnan tietoon oli kuitenkin tosiasia monella tapaa 1970-luvun alkupuolella. Candice Bergen, Peter Strauss, Donald Pleasence, Jorge Russek.   

  

Waterloo

Waterloo

Sergei Bondartshuk 1970 sota

* * ½

Kertomus juuri maanpaosta takaisin Ranskan hallitsijaksi palanneen Napoleon Bonabarte'n (Rod Steiger)  ratkaisevasta yhteenotosta  Wellingtonin herttuan (Christopher Plummer) johtamia brittijoukkoja ja preussilaisia vastaan 18.6.1815 pienen belgialaisen kylän liepeillä... Mahtava, eeppinen rekonstruointi (mm. 18000:n venäläisavustajan voimalla)  kaikkien aikojen  kenties kuuluisimmasta taistelusta. Lisäksi Steiger, ennakkopeloista huolimatta, pitää lopulta pahimmat hillittömyydet ja maneerit kurissa. Vahinko vain että ennen kuin niihin sotatoimiin päästään, puolet leffasta kestävän kehittelyvaiheen kuvaus- ja leikkausratkaisut ovat todella "venäläisiä" nekin eli kohtaukset  etenevät kovin hitaasti ja jähmeästi  vaihtuakseen seuraavaan sitten aivan odottamatta. Dan O'Herlihy (Ney), Jack Hawkins (Picton), Orson Welles (Ludvig VIII), Virginia McKenna, Rupert Davies, Ian Ogilvy, Michael Wilding.

 

  

Paras elokuva: MASH (Robert Altman)

Miespääosa: Alan Arkin (Me sotasankarit) 

Naispääosa: Ali McGraw (Love Story)

Miessivuosa: Richard Mulligan (Pieni suuri mies)

Naissivuosa: Sally Kellerman (MASH)