Hae sivuilta


The American

The American

Anton Corbijn 2010 toiminta/jännitys/draama

* *

Amerikkalainen hitman-spesialisti (George Clooney) jättää kolme ruumista jälkeensä Ruotsin lumisiin metsämaisemiin; yksi heistä tuore paikallinen ihastuksensa (Irina Björklund). Hän siirtyy Italiaan jossa odottaa uusi tehtävä, mutta ajatuksiaan osuu nytkin samalla häiritsemään erityislaatuinen nainen (Violante Placido)... Clooneyn ”surullisen hahmon ritari” kannattelee minkä pystyy tätä muuten tapahtumiltaan kovin mielikuvituksetonta ja juoneltaan hämäräksi jäävää trilleriä. Vaan olihan se hienoa että eurooppalaistuotantoon mahtui siis yksi suomalainenkin pariksi minuutiksi mukaan, epäselvästä englannin vääntämisestään huolimatta (tosin varmasti ei voi sanoa onko edes Björklund itse äänessä)... Thekla Reuten, Paolo Bonacelli, Johan Leysen.    

 

Black Death

Black Death

Christopher Smith 2010 seikkailu/toiminta

* *

1340-luku. "Musta surma" on kulkeutunut koko tuhovoimallaan mantereelta myös Englantiin. Joukko ritareita lähtee nuoren munkin (Eddie Redmayne) opastamana etsimään kylää, jonka väitetään säilyneen magian avulla toistaiseksi "puhtaana"... Brittiversio "Sauna"-leffasta (2008) hehe. Toisaalta vieläkin harmaampi ja juoneltaan mielikuvituksettomampi tämä Pimeällä Keskiajalla tapahtuva metsäsamoilu, jolloin ihmisiä tapettiin joko siksi että eivät olleet kristittyjä tai siksi että olivat. Pääasia että tapettiin. Ja siihen vielä rutto päälle. Nice going. Sean Bean, Carice Van Houten, Kimberley Nixon, Tim McInnerny, Andy Nyman, John Lynch, Johnny Harris, David Warner.

 

Centurion

Centurion

Neil Marshall 2010 seikkailu/toiminta/sota

* ½

Britannia joskus 2. vuosisadalla AD. Roomalaisjoukot tuntuvat olevan helisemässä paikallisten pikti-heimolaisten kanssa, ja sitä pahemmin mitä pohjoisemmaksi saarivaltakuntaa mennään. Kokonainen armeija pyyhkäistään olemattomiin Skotlannin metsissä, jolloin alkaa muutaman hengissä selvinneen pitkä ja vaarallinen taival kohti omia linjoja... Komean ihmissusi-tykityksen "Dog Soldiers"in (2002) ohjaajan "miekka ja kilpi"-seikkailu on odotetun brutaali ja verinen, mutta myös aivan liian videopelimäisen suoraviivainen tuote. Pahinta ovat silti muka "voittamattomat" naissoturit ja etenkin tuo ryhmään eksyvä musta roomalaissotilas (!), jonka esim. kuolinkohtausta ei sitten tietenkään voida näyttää. Viattoman luontokappaleen. (Joku raja jo pikkuhiljaa näihin kiintiöihin ja marginaalien suojeluun...) Kaiken kruunaa "aivan sattumalta" pääsankarille (Michael Fassbender) metsästä  siunaantuva "puhtoinen" missimallikaunotar-erakko (Imogen Poots). Dominic West, Olga Kurylenko, Liam Cunningham, Riz Ahmed, Noel Clark, Paul Freeman.  

 

The Expendables

The Expendables

Sylvester Stallone 2010 toiminta

*

Ensin ryhmä lihaksikkaita palkkasotureita  (itse nitro-'Sly'n johdolla  tietenkin)  listii "ajankohtaisesti" lauman panttivankeja ottaneita mustia merirosvoja. Sitten he saavat toimeksiannon salaperäiseltä (CIA-)mieheltä (Bruce Willis) hoidella päiviltä jonkun mielikuvituksellisen latinomaan diktaattori (David Zayas). Tällä sotilasjuntta-kenraalilla on kaunis kapinallinen tytär (Giselle Itié) joka toimii äijien paikallisena "kontaktina" mutta jää kohta entisen CIA-miehen ja nykyisen kokadiilerin (Eric Roberts) sekä tämän lihaksikkaiden käskyläisten vangiksi. Eliittijoukko räjäyttää kaiken, tappaa noin 300 vihulaista ja pelastaa tytön... Umpikliseisyyden alleviivauksena surkeita vitsejä, muka-traumaattisia henkilöhistorioita (lähinnä naissuhteisiin liittyen) ja aivan turhanpäiväisiä macho-cameoita mallia Willis, Mickey Rourke ja Arnold Schwarzenegger. Mikä tietysti hirveintä, tämä ei ollutkaan itseironinen 80-luvun actionleffa-spoof vaan siinäkin mielessä jopa uusin "Rambo" (2008) on paljon parempi "lämmittely"! Mihin ei varmaan ole mitään lisäämistä... Jason Statham, Jet Li, Dolph Lundgren.

 

 

Extraordinary Measures

Extraordinary Measures

Tom Vaughan 2010 draama

* *

Mainosfirman edustajan (Brendan Fraser) kolmesta lapsesta kahdella on vääjäämättä varhaiseen kuolemaan johtava, sokerin normaalin hajoamisen estävä ns.  Pompen tauti.  Mies ryhtyy epätoivoiselta tuntuvaan kampanjaan riittävän rahoituksen saamiseksi alan johtavalle tutkijalle tri Stonehill’ille (Harrison Ford), jotta tämän kehittelemän lääkkeen olisi mahdollista valmistua ajoissa tuotantoon... Tositapahtumiin perustuva, ennalta-arvattava perusnyyhky, jonka draamanaiheet revitään samaa kaavaa  toistamalla  alusta  loppuun:  joka  asiasta  on  riideltävä  aikansa  ennenkuin  on  mahdollista  päästä missään eteenpäin. Ja oli homma kuinka traaginen asianosaisille hyvänsä, niin meille muille kyse on taas vain yhdestä aniharvinaisesta (parantumattomasta) sairaudesta jonka hoito maksaa satojatuhansia vuodessa per potilas... Toki mikäs siinä jos varaa on eikä muilta pois. Keri Russell, Meredith Droeger, Jared Harris, Patrick Bauchau, Alan Ruck, David Clennon. Pikavisiitin tarjoilijattarena tekee Dee “Ulvonta” Wallace.       

 

Fair Game

Fair Game

Doug Liman 2010 draama

* * ½

Valerie Plame Wilson (Naomi Watts) on kokenut CIA:n agentti, jonka siinä missä muidenkin kollegojensa päätehtäväksi WTC-iskujen jälkimainingeissa muodostuu Saddam Hussein’in Irakin vahvistaminen sekä terroristisolujen että ydinaseohjelman pääkallopaikaksi. Hänen miehensä Joe (Sean Penn) työskentelee myös Bush’in hallitukselle ex-suurlähettilään ja Afrikka-asiantuntijan ominaisuudessa. Hyvin epämääräinen ”kentältä” kerätty tiedusteluinformaatio ei tunnu presidenttiä ja senaattia horjuttavan siitä ajatuksesta että Irakiin mennään, oli tilanne ja ”uhkakuva” todellisuudessa mikä hyvänsä… Tositapahtumiin perustuva, sinänsä huiman mielenkiintoinen mutta loppua kohti tylsistyvä kuvaus Yhdysvaltain hallituksen 2000-luvun suurimmasta vilunkipelistä eli sodasta numero 2 öljyn vuoksi. Toisaalta ainakin itse olen yhä sitä mieltä että kaiken maailman saddamhusseinit ym vastaavat tyrannit on kammettava postistaan millä hyvänsä verukkeella. Pääosan ”vapaa riista” ja edelleen tyrmäävä Watts jo kolmannen kerran urallaan Pennin elokuvasiippa (”21 grammaa” 2003, ”Richard Nixonin salamurha” 2004). Thomas McCarthy, Bruce McGill, Michael Kelly, Noah Emmerich, David Andrews.

           

The Ghost Writer

The Ghost Writer

Roman Polanski 2010 draama/jännitys

* * ½

Kokenut haamukirjoittaja (Ewan McGregor) lähetetään äkkiäarvaamatta hukkumisonnettomuudessa kuolleen kollegansa  tilalle kirjoittamaan Britannian ex-pääministerin (Pierce Brosnan) muistelmia. Hän huomaa pian ettei tämän jo ryvettynyttä julkisuuskuvaa ole tarkoitus entisestään pahentaa turhilla totuuksilla... Ohjaajalegendan myöhäisen iän voimannäyte on laadultaan totutun erinomainen, mutta sanomaltaan hämärähkö ja joka tapauksessa turhan hidasliikkeinen. Jännityksenkin kanssa on vähän niin ja näin, loppuratkaisujen osalta etenkin. Sekä tunnelmaltaan että vioiltaan ohjaajan "Yhdeksäs portti" (1999) -pettymyksen sukulaissielu. Olivia Williams, Kim Cattrall, Tom Wilkinson, Robert Pugh, Jon Bernthal, James Belushi, Timothy Hutton, Eli Wallach.


 

Hengenvaarassa

Inhale

Baltasar Kormákur 2010 draama/toiminta/rikos

* ½

Lakimies-isä (Dermot Mulroney) lähtee vaaralliselle etsintäreissulle pitkin Mexico Cityn katuja, kortteleita sekä ennen kaikkea sairaaloita löytääkseen salaperäisen ”tohtori Navarro”n, tämä kun tekee kuulema sivubisneksenään laittomia elinsiirtoja. Miehen n. 8-vuotias tytär (Mia Stallard) tarvitsisi näet tulipalokiireellä uudet keuhkot... Pisteitä islantilaisohjaajalle, mutta siinä ne mielenkiinnon kohteet leffan osalta ovatkin. Vuoron perään sokerisen imelä ja tolkuttoman epäuskottava tekele saa katsojasta tuntumaan jo kauan ennen loppua herttaisen yhdentekevältä onnistuuko äijä missiossaan vai ei. Diane Kruger, Sam Shepard, Jordi Molla, Vincent Perez, Rosanna Arquette, David Selby, Cesar Ramos.

  

Inception

Inception

Christopher Nolan 2010 scifi/toiminta

* * *

"Batman"-ohjaajan kohuttu ja kehuttu monella eri tasolla operoiva unimaailma-teos on ajatuksiltaan (ja alitajunnaltaan!) kiehtova ja roolihahmojensa sympaattisuuden puolesta miellyttävä, mutta toimintakohtauksiltaan turhan videopelimäisen ("Metal Gear Solid"-klassikon etenkin mieleentuova) kliseinen vauhtiryminä. Ellen Page edelleen nukkemaisen sööttinä ja Marion Cotillard nykyelokuvan kenties upeimpana kaunottarena kompensoivat Leonardo DiCaprio’n totuttua valjuutta.  Sekä samalla miehen  oman henkilökohtaisen ja  traumaattisen sivujuonteen kaikkinaista epäoleellisuutta itse päätehtävään nähden. Hieno osoitus joka tapauksessa siitä ettei otteessaan pitävä nykyactionkaan välttämättä kaipaa päähenkilöiden tai edes näiden apureiden sankarillisia uhrikuolemia... Ken Watanabe, Joseph Gordon-Levitt, Tom Hardy, Cillian Murphy, Tom Berenger, Michael Caine, Pete Postlewhite, Lukas Haas.

 

 

Iron Man 2

Iron Man 2

Jon Favreau 2010 scifi/toiminta

* * ½

Kekseliään ja jopa vähän syvempiäkin tasoja luodanneen sarjakuvascifeilyn (2008) jatko-osa on sitten tyypilliseen tapaan paljon suoraviivaisempi ja kaiken turhan ajattelun vitseillä kompensoiva vuoristorata-ajo. Venäjänmaalta asti tulee kostonhimoinen kellarifyysikko (Mickey Rourke!) ioniplasmaruoskineen tai mitä nyt ovatkaan haastamaan kuin viimeistä päivää elävää sankariamme (Robert Downey Jr.), mutta onneksi mustat miehet (Don Cheadle, Samuel L. Jackson) ja blondikaunottaret (Gwyneth Paltrow, Scarlett Johansson -tosin tässä hiukset värjättynä) rientävät avuksi kun eihän valkoisista miehistä mihinkään ole. AC/DC pauhaa 30 vuotta vanhaa biisiään "Shoot To Thrill". Sam Rockwell, Clark Gregg, Garry Shandling, Kate Mara.

 

The Kids Are All Right

The Kids Are All Right

Lisa Cholodenko 2010 draama

* ½

Kalifornialaisella naispariskunnalla (Annette Bening, Julianne Moore) on spermapankin kautta hankittuna kaksi teini-ikäistä lasta, 18-vuotias Joni (Mia Wasikowska) ja 15-vuotias Laser (Josh Hutcherson). Lapsia on alkanut kiinnostamaan heidän biologinen isänsä (Mark Ruffalo), ja tuotapikaa tähän onkin saatu yhteys ja ensimmäinen tapaaminen sovittua... Herätti ihan vaan muutaman kysymyksen tämä parhaan elokuvan oscar-ehdokkaaksikin päässyt tekele: minkä takia muuten rempseät ja suorapuheiset lesbonaiset ovat aivan pulassa heti kun pitäisi puhua jälkikasvun kanssa esim. seksistä ja alkoholista? Ja miksi nämä aiheet tarvitsevat "erilliskokouksen"? Miksi tytär ihmettelee kun isänsä ei ensisanomalla tajua tämän puheita "kahdesta mutsista"? Ihan kuin ei olisi koskaan aiemmin joutunut vähän tarkemmin selittelemään sitä asiaa... Miksi normaalinoloisen pojan joka asuu ihan normaalintuntuisessa kaupunkilähiössä ja joka vieläpä harrastaa joukkuelajeja ainoa kaveri olisi jälkeenjäänyt puolikriminaali? Miksi toinen naisista ryhtyy tuotapikaa suhteeseen isukin kanssa ja oliko tullut aiemminkin heteroiltua? Miksi lapsia rakastava isäpappa ei ole perustanut omaa perhettä? Ja onko meidän lopussa ymmärrettävä niin, että mies on totaalisesti potkittu ulos kuvioista vaikka tämä ei ole tehnyt missään vaiheessa oikeasti pahaa kellekään? Naisen ohjaama ja käsikirjoittama huttu kyseessä siis... jos ette jo tajunneet...

 

Knight And Day

Knight And Day

James Mangold 2010 toiminta

* ½

Kolmekymppinen neitokainen (Cameron Diaz) tulee tahtomattaan vedetyksi mukaan hallituksen ex-agentin (Tom Cruise) hengenvaarallisiin seikkailuihin, miestä kun jahtaavat hallussaan olevan ”mullistavan uuden energialaitteen” vuoksi hellittämättä niin oikeat agentit kuin espanjalainen mafiakin... Lähestulkoon yhtä älyvapaa rymistelyhuttu kuin mitä oli suuresti katsoessa mieleentuleva Cruisen ”Mission: Impossible”-sarjan kakkososakin (2000). Ehkä jokunen läppä ja yksittäinen stunttikohtaus tässä laadukkaampi, mutta mitäpä näitä sen enempää vertailemaan. Ei  asia sillä parane. Viola Davis FBI:n pomona varsinainen kiintiöiden kiintiö. Peter Sarsgaard, Jordi Mollà, Maggie Grace, Dale Dye, Celia Weston.

       

Kuninkaan puhe (<-oscar)

The King’s Speech

Tom Hooper (<-oscar) 2010 draama/komedia

* * *

Britannia, 1930-luku. Englannin prinssi Albert (Colin Firth <-oscar) on säntillinen ja vihkiytynyt kuninkaallisen perheen jäsen, mutta auttamaton änkyttäjä. Ennen kaikkea isänsä Yrjö V:n (Michael Gambon) harmiksi ja isoveljensä, tulevan kuninkaan Edward VIII:n (Guy Pearce) ilkeilyvaltiksi. Ensinmainitun kuolema, jälkimmäisen kielletty rakkaussuhde eronneeseen naiseen (Eve Best) sekä Euroopan yllä jatkuvasti kasvava sodanuhka tietävät Albertille todennäköisesti tulevaisuudessa yhä vastuullisempia tehtäviä, joiden merkeissä "kansaa yhdistävät" puheet olisivat välttämättömiä. Nyt tarvitaan nopeasti tehokasta ja luotettavaa terapeuttia, sellaista kuin Lionel Loque (Geoffrey Rush)... Neljän oscarin (mm. paras elokuva) laatutuote, joka on saatu tyhjänpäiväiseltä tuntuvasta aiheestaan huolimatta yllättävänkin viihdyttäväksi. Silti niitä kaikkein kiinnostavimpia eli brittihallinnon kulissientakaisia kohtauksia kaipaisi ehdottomasti enemmän, samoin huumorikevennykset ovat usein turhan helppoja ja ennalta-arvattavia. Helena Bonham-Carter, Jennifer Ehle, Derek Jacobi, Timothy Spall (Winston Churchill), Claire Bloom, Freya Wilson (prinsessa Elisabet).  

  

 

Liisa Ihmemaassa

Alice In Wonderland

Tim Burton 2010 scifi/seikkailu

* * ½

Ties monesko versiointi Lewis Carroll’in ikivihreästä fantasiaklassikosta (1865). Tarpeellisuudestaan voi keskustella, mutta muuten toki värikäs ja komeatehosteinen, eikä ylettömyyksiäkään tarjolla siihen malliin mitä kaksikolta Burton/Johnny Depp (’Hullu Hatuntekijä’) aina syytä pelätä. Parasta hommassa silti pääosan uusi tulokas, parikymppinen Mia Wasikowska, joka tasapainottaa mainiosti hysteerisyyteen taipuvaisia sivuhahmoja. ”Vain” perussievä ulkonäkönsäkin (ei siis mikään ylimaallinen supermissi) miellyttää. Helena Bonham Carter, Anne Hathaway, Crispin Glover, Matt Lucas, Lindsay Duncan. Vain ääninä ”brittiaatelia” kuten mm. Michael Sheen, Stephen Fry, Alan Rickman ja Timothy Spall.

 

Morning Glory

Morning Glory

Roger Michell 2010 komedia

* ½

Nuori, innokas ja energinen uutistv-tuottaja (Rachel McAdams) saa kaikesta huolimatta potkut työpaikastaan pienten mutta selkeiden kokemattomuusvirheidensä takia. Hän pääsee lopulta vaikeuksissa kamppailevan aamulähetyksiin erikoistuneen paikallisyhtiön palvelukseen tinkimällä reippaasti palkkatasostaan, pistäen heti lupaavasti tuulemaan uusien ideoidensa myötä. Parhaan sellaisen neitonen kuvittelee saavansa ”pakottamalla” kuuluisan toimittajaveteraanin (Harrison Ford) mukaan remmiin joka-aamuiseksi ankkuriksi, mutta ”viihdeuutisointi” ei voisi egoilevaa ukkoa vähempää kiinnostaa… Oasis-bändin ehkä tunnetuinta levyä mukailevalla nimikkeellä tällätty, erinomaisen ennalta-arvattava ”pohjalta menestykseen”-stoori. Kiihkomielisen McAdamsin epäuskottava intoilu ei katsojaan tartu, ja vain muutamat mieshahmojen kuivakkaat heitot hymyilyttävät edes aavistuksen. Diane Keaton, Patrick Wilson, Jeff Goldblum, John Pankow, Ty Burrell.       

     

Napapiirin sankarit

Dome Karukoski 2010 komedia

*

Kolme lappilaista ei vain lapsen vaan myös idiootin tasolle jäänyttä nuorta miestä (Jussi Vatanen, Jasper Pääkkönen, Timo Lavikainen) lähtee tapahtumarikkaalle reissulle talviyön pimeyteen hankkimaan ensinmainitulle elintärkeää digiboksia, sillä tämän vaimo (Pamela Tola) on asettanut edes tuossa yksinkertaisessa hommassa onnistumisen viimeiseksi ehdoksi koko liiton jatkumiselle... Myönteistäkin kritiikkiä siellä täällä saaneen ylipitkän ja kammottavan surkean sketsin piti ilmeisesti jossain kohtaa naurattaa, mutta... ei p-kele, antaapa jo olla. Kari Ketonen, Miia Nuutila, Anna-Leena Härkönen, Asko Sahlman.  

 

The Next Three Days

The Next Three Days

Paul Haggis 2010 rikos/draama/toiminta

* *

Ihan tavallisen, onnellisen avioparin (Russell Crowe, Elizabeth Banks) sekä n. 6-vuotiaan poikansa elämä järkkyy, kun poliisit rynnistävät eräänä aamuna taloon ja pidättävät äidin naispuolisen esimiehensä murhasta syytettynä. Raskauttavasta todistusaineistosta huolimatta mies on luonnollisesti vakuuttunut vaimonsa syyttömyydestä ja päättää vapauttaa tämän keinoja kaihtamatta… Perinteiset epäuskottavuutensa juonen osalta häiritsevät vähemmän kuin pahasti tökkivä kohtausten rytmitys ja roolihahmojen (itsetarkoituksellisen?) hämärät reaktiot asiaan kuin asiaan. Esimerkkinä pääparin täysin järjetön keskustelu vankilassa, etenkin mitä ”oikeusmurhan uhriin” Banksiin tulee: ”Et ole koskaan edes kysynyt teinkö minä sen”? Crowe: ”No koska olin varma että olet syytön”. Banks: ”Arvaa mitä. Olet väärässä”!? No, enpä toisaalta ainakaan minä joltain ”Crash”-Haggisilta kummempia osannut odottaakaan… Lennie James, Brian Dennehy, Helen Carey, Jason Beghe, Liam Neeson, Daniel Stern, Mora Atias, Michael Buie.

 

Once Fallen

Once Fallen

Ash Adams 2010 rikos/draama

* * ½

Isä (Ed Harris) hakkaa oman poikansa parasta kaveria pahoinpidelleen iskän kuoliaaksi. Parikymmentä vuotta myöhemmin jälkikasvunsa (Brian Presley) vapautuu vankilasta samalla kun Arjalaisen Veljeskunnan paikallisjohtajaksi nousseen ukon tuomio jatkuu yhä... Traagisia & dramaattisia elementtejä ihan kiitettävästi sisältävä mutta turhan mielikuvitukseton tarina isien ja poikien synneistä ja niiden palkasta. Rotuasiaa yritetään takoa samoin turhan raskaalla lekalla katsojan kalloon. Jälleen kerran. Taraji P. Henson, Amy Madigan, Peter Weller, Chad Lindberg, Sharon Gless, Peter Greene. Ohjaaja itse pahan poliisin roolissa.  

 

Paranormal Activity 2

Paranormal Activity 2

Tod Williams 2010 kauhu

* ½

Demoniriivajainen kiusaa nelihenkistä kalifornialaisperhettä samalla kuin tuttavapariskuntaa (Katie Featherstone, Micah Sloat), jonka naispuolinen jäsen taitaa olla koko homman keskushenkilö… Ilmeisesti ykkösosan (2007) kanssa samanaikaisia tapahtumia uusien uhrien (ja tallentavien kameroiden) silmin kelaava jatkis kulttisuosikille on pelottava ainoastaan pohjattomassa tylsyydessään. Ei yksinkertaisesti kiinnostanut yhtään mitä tällekin pöljäkeperheelle tapahtuu puhumattakaan ettei edes paljon tapahdu. Myöskään ne vihdoin viimein koittavat loppuratkaisut eivät tällä kertaa onnistuneet  hätkäyttämään  vähääkään. Sprague Grayden, Brian Boland, Molly Ephraim, Seth Ginsberg.

      

Pienin painajainen perheessä

Little Fockers

Paul Weitz 2010 komedia

* * ½

Appiukko-Byrnes (Robert De Niro) ryhtyy vahtimaan entistäkin haukkamaisemmin tyttärensä (Teri Polo) miestä, nyt jo nelihenkiseksi kasvaneen perheen ”päätä” eli sairaanhoitaja Gaylord ”Greg” Fockeria (Ben Stiller), sen jälkeen kun toinen kälynsä (Thomas McCarthy) on raukkamaisesti lähtenyt lätkimään. Suvun ”kunniakkaiden” perinteiden jatkuminen on papalla muutenkin erityisenä huolenaiheena, sillä pumppunsakin on alkanut reistailemaan… Hersyvien hahmojensa ja perustilanteensa ansiosta edelleen nauruntyrskähdyksiä tasaiseen tahtiin aikaansaava kolmas osa ”Fockerit” vs ”Byrnesit”-tarinaan. Etenkin tuo Owen Wilson’in esittämä ”exä” aina väärään aikaan paikalle tupsahtamisineen ja maailmojasyleilevine höpinöineen huvittaa. Jessica Alba’n vamppi-rooli sen sijaan urakalla ylivedetty. Dustin Hoffman, Barbra Streisand, Blythe Danner, Laura Dern. 

      

Pimeyden ytimessä

Edge Of Darkness

Martin Campbell 2010 rikos/jännitys/toiminta

* * *

Bostonilaisen poliisin (Mel Gibson) pitkästä aikaa vierailulle ilmestyvä tytär (Bojana Novakovic) ammutaan lähes samantien miehen kotiovelle tuntemattoman tappajan toimesta. Luodit oli tarkoitettu tietenkin isän päänmenoksi, vai miten lienee...? Yllättävän uskottavasti kerrankin  etenevä "vehkeilyä hallitustasoa myöten"-mysteeri, etenkin Gibsonin ja työkavereidensa reaktiot yllämainittuun traagiseen tapahtumaan. Eikä  pääjehun henkilökohtainen kostoretkikään nyt ihan mahdottomuuksiin mene ennen loppuratkaisuja, jotka ovatkin sitten jo tyypillisen (ja kirjaimellisen) yliampuvia. Vaan miten tuo tyttären (säteily)sairaus jää tutkimusten ensi vaiheessa kokonaan kaikilta huomioimatta? Samoin ei tunnu poliisia noin yleisemmin kauheasti kiinnostavan vaikka saman yhtiön työntekijöitä (niitä "tavallisia" kuin "turvallisuudesta vastaaviakin"!) tapetaan ehtimiseen jne. Mutta pikkujuttujahan nämä... Pohjautuu kulttimaineiseen, huippulaadukkaaseen 1980-luvun brittiläiseen minisarjaan. Ray Winstone, Jay O. Sanders, Danny Huston, Shawn Roberts, David Aaron Baker, Denis O’Hare.

 

Piranha 3D

Piranha

Alexandre Aja 2010 kauhu

* ½

Maanjäristys vapauttaa järvenalaisissa onkaloissa piilossa asustelleet esihistorialliset piranha-kalat valloilleen. Lähirannoilla tuhannet nuoret viettävät kevätlomaansa bailaten, ryypäten ja tietenkin uiden... Lapsellinen ja umpikliseinen gore & splatter-tekele, joka alkaa ”hauskasti” ”Tappajahai” (1975)-viittauksella ensimmäistä uhria esittävän Richard Dreyfuss-papan myötä. Toisaalta noiden kuolaavien, teknon tahtiin hytkyvien idioottien muuttuminen veriseksi mössöksi tuottaa perverssiä nautintoakin. Kovia kohtaloita kokemassa jostain syystä oikeita pornotähtösiäkin liuta, mm. Ashlynn Brooke katkaistaan keskeltä kahtia! Elisabeth Shue, Steven R. McQueen, Jessica Szohr, Jerry O’Connell, Ving Rhames, Christopher Lloyd, Kelly Brook. 

     

Predators

Predators

Nimród Antal 2010 scifi/seikkailu/toiminta/kauhu

* * ½

Kaikesta kliseisyydestään huolimatta yllättävän toimivakin rymistelylisäys monsteri-saagaan, jossa on tällä kertaa napattu predatorien toimesta eri puolilta maailmaa kysymättä valikoitu joukkio ihmistaistelijoita (ja yksi lääkäri) kamppailemaan henkensä puolesta vieraan eksoplaneetan viidakoissa tuttua saalistajaporukkaa vastaan. Etenkin Adrien Brody on odottamattoman pätevä päämachona, ja vaikka alusta asti on ihan selvää ketkä kolme keikkuvat viimeisinä hengissä (joukossa kun on se pakollinen yksi nainenkin), niin verta ja suolenpätkiä piisaa koko ajan kiitettävästi. Laurence Fishburne tekee lopulta huvittavankin lyhyeksi jäävän pikavierailun, tosin se että hänet löydettäisiin vasta nyt piilopaikastaan on koko homman suurin pala nieltäväksi. Popcorn-leffa-lajityypin aatelia joka tapauksessa. Alice Braga, Topher Grace, Walton Goggins, Oleg Taktarov, Danny Trejo.

 

 

Robin Hood

Robin Hood

Ridley Scott 2010 seikkailu

* ½

Robin Longstride (Russell Crowe) taistelee Englannin kuninkaan Rikhard Leijonamielen (kovasti viime aikoina urakoinut Danny Huston) rinnalla Ranskanmaalla 1100-1200-luvun vaihteessa. Kansan kunnioittama mutta myös tyrannin piirteitä omaava Rikhard kuolee kentälle ja pieni ritarijoukkio saa tehtäväkseen lähteä viemään kuninkaan kruunua kohti Englantia. Ryhmä joutuu kuitenkin väijytykseen, minkä jälkeen hallitsijan päähine päätyy lopulta sotilaskarkureiksi ryhtyneiden  Robinin ja tämän miesten käsiin. He huomaavat oivan tilaisuuden saada laivakyyti Englantiin... Alku vaikuttaa ihan hyvältä henkilöllisyyden vaihtoineen ja muine salajuonineen kaikkineen. Sitten Robinin ja Marian-neidon (Cate Blanchett) kohdatessa jämähtää   liiankin kanssa  höpötykseksi, vitsinväännöksi ja tanssahteluksi. Sekin on kuitenkin pientä viimeisen 45-minuuttisen kammottavaan hurmahenkisyyteen verrattuna, kun ranskalaiset, riehuttuaan ensin raakalaismaisesti sisämaassa, hyökkäävät loppuarmeijansa voimin Englannin rannikolle kuin liittoutuneet Normandiaan noin 750 vuotta myöhemmin. Viime hetkellä paikalle rynnistävät britit lyövät heidät tietenkin unettavan helposti metsäläislapset, maatalon emäntä (Marian siis) ja läski juoppomunkki (Mark Addy) etunenässä. Lisäksi prinssi/kuningas Juhana (Oscar Isaac) ja Nottinghamin sheriffi (Matthew Macfadyen) ovat koko ajan vain naurettavia sarjakuvahahmotuksia jne. "Gladiaattori"n (2000) epävirallinen uudelleenversiointi-yritelmä lässähti surkeaksi pannukakuksi siis. William Hurt, Max von Sydow, Mark Strong, Eileen Atkins, Kevin Durand.

 

The Runaways

The Runaways

Floria Sigismondi 2010 draama/musiikki

* * ½

1970-luvun puolivälin paikkeilla perustetun kohutun mutta lyhytikäisen kalifornialaisen teinityttöbändin tarina, päätähtinään 16-vuotias laulaja-vamppi Cherie Currie (Dakota Fanning) ja vuotta vanhempi kitaristi-biisintekijä, tuleva todellinen rock-kuuluisuus Joan Jett (Kristen Stewart)... Heti ensimmäinen kohtaus osoittaa vääjäämättä ettei Fanning ole mikään lapsi enää: sillä on menkat! Melkoisen raju on roolinsa muutenkin tässä "kuin Iggy Pop’in ja Brigitte Bardot’n risteytyksen" rock-elämä-kuvauksessa normaaleine lieveilmiöineen (seksi ja huumeet). Selviten kuitenkin vähemmin vaurioin kuin moni muu vaikka ura "huipulla" lyhyeksi jäikin, ja samoinhan se kävi lopulta Jettinkin kohdalla. Rock nyt vaan on (ehkä sarjakuvien ja joukkuepalloilulajien ohessa) maailman eniten miesten hommaa. Molemmat nuoret naisnäyttelijät onnistuvat erinomaisesti, kuten kerrankin myös Michael Shannon bändin managerina. Toinen entinen lapsitähti Tatum O’Neal esittää puolestaan Currien äitiä. Miesohjaajaa olisi kuitenkin kenties tarvittu roolihahmojen syventämisessä, nyt jää taas monessa kohtaa epäselväksi miksi he tekevät niinkuin tekevät. Riley Keough, Stella Maeve, Scout Taylor-Compton (Lita Ford), Alia Shawkat.

 

Shanghai

Shanghai

Mikael Håfström 2010 toiminta/draama/sota

* * ½

Shanghai 1941. Toistaiseksi ainoassa merkittävässä japanilaisten miehitykseltä säästyneessä kiinalaiskaupungissa meno on kiihkeää ja kansainvälistä. Niin myös amerikkalaisten tiedustelupalvelun piirissä, kun eräs agenteistaan (Jeffrey Dean Morgan) murhataan ja ennenkaikkea vanha työtoverinsa Paul Soames (John Cusack) on päättänyt etsiä syylliset käsiinsä... Värikäs ja toiminnallinen muttei yhtään mitään uutta tarjoava vakoojatrilleri sijoittuen aikaan hieman ennen Pearl Harboria. Ja vaikka pääosan Cusack, japanilaisamiraali Ken Watanabe sekä kiinalaistriadin mahtimies Yun-Fat Chow ovat odotetun päteviä rooleissaan niin eipä nyt heidänkään saati muiden hahmojen ihon alle sen syvemmälle mennä, vaikka tapahtumia riittäisi käsiteltäväksi enemmän kuin lääkäri määrää. Nimenomaan ruotsalaista ohjaajaa ei siis tässä mielessä erityisesti tarvittu. Li Gong, David Morse, Franka Potente, Hugh Bonneville.        

 

The Social Network

The Social Network

David Fincher 2010 draama

* * ½

Kertomus siitä kuinka Harvardin opiskelijasta Mark Zuckerberg’istä (Jesse Eisenberg) tuli sittemmin maailman nuorin miljardööri keksimällä internetin suosituimman kaveriyhteisön nimeltä 'Facebook'... Kolmen oscarin tositapahtumiin ja nyky-yhteiskuntaan tiukasti pureutuva laatuleffa ei kuitenkaan henkilökohtaisesti tehnyt suurta vaikutusta, parista syystä: pääosan mulkvistiin on mahdoton samaistua, ja itse aihe ei ole kovinkaan kiinnostava. Dramaattisen jännitystunnelman luomiseksi ei valitettavasti kohdallani riitä se, että joku tietsikkanörtti saa kännykkäsoiton ja kuulee että hänen "koodinsa on varastettu". Winklevoss’in kaksosia on mahdottoman taitavasti saatu näyttelemään yksi ja sama hemmo (Armie Hammer). Epäilin sitä jo katsoessa mutten voinut olla varma... Andrew Garfield, Justin Timberlake, Max Minghella, John Getz, David Selby, Rooney Mara, Rashida Jones.   

 

Stone

Stone

John Curran 2010 draama/rikos

* ½

Tylsä, tyhjänpäiväinen ja hahmojensa uskottavuuden osalta äärimmäisen kyseenalainen tekele vankilapsykiatrista (Robert De Niro), jonka viimeinen ”keissi” ennen eläkkeellesiirtymistä eli kolmekymppisen tuhopolttajan (Edward Norton) mahdollinen ehdonalaiseen päästö tämän hehkeän vaimon (Milla Jovovich) tehdessä siinä sivussa myös asian eteen ”kaikkensa” uhkaa päättyä tavalla tai toisella murhenäytelmään. Mm. tarinan lopetuksesta ei ohjaajalla ollut todennäköisesti vielä kuvausten alkaessakaan mitään hajua, tai siltä ainakin vahvasti näyttää. Harmi laadukkaan pääosakolmikon kannalta, aliarvostettu Jovovich siis mukaanlukien. Frances Conroy, Enver Gjokaj, Pepper Binkley. 

   

  

Suljettu saari

Shutter Island

Martin Scorsese 2010 rikos/draama/jännitys

* * ½

Massachusetts 1954. Bostonilainen (uusi elokuvien suosikkikaupunki nähtävästi) etsivä-parivaljakko (Leonardo DiCaprio, Mark Ruffalo) matkustavat lautalla saarella sijaitsevaan vankimielisairaalaan tutkimaan karanneen potilaan arvoitusta... Dramaattisista tapahtumistaan, taitavasta toteutuksestaan ja aidoista jännityksen paikoistaan huolimatta tämä psykotarina pettää loppuratkaisujensa osalta pahasti siinä missä muutkin vastaavat hullun houreet. Kaiken maailman symbolisista sokkelo- ja porraslavastuksistaan huolimatta. Ben Kingsley, Michelle Williams, Max von Sydow, Emily Mortimer, Patricia Clarkson, Jackie Earle Haley, Ted Levine, John Carroll Lynch, Elias Koteas. 

 

Tappaja sisälläni

The Killer Inside Me

Michael Winterbottom 2010 rikos/draama

* * ½

1950-luku, Central City, Teksas. Pikkukaupungin apulaissheriffi Lou Ford (Casey Affleck) aloittaa salasuhteen nuoreen prostituoituun (Jessica Alba) vaikka tarkoitus oli ylempiensä käskystä ajaa ’lutka’ pois kaupungista ettei kaupungin mahtimies (Ned Beatty) poikansa (Jay R. Ferguson) hummailujen takia julkisesti ryvety. Lopulta Ford järjestää yhteisen tapaamisen kahden asianosaisen kesken, jossa tappaa molemmat... Pääosan taas yksi ”äidinpoika”-psykokilleri on kaikessa vastenmielisessä kylmyydessään osittain jopa kiehtovakin hahmo. Toki aivan liian analyyttiseen järjestelmällisyyteen sarjamurhailunsa suhteen kykeneväksi tehty siinä samalla. Uskottavuus pettää muissakin kohdin melko pahoin: millähän se kiristykseen ryhtyvä juoppo (Brent Briscoe) ajatteli omankin tappamisensa alunperin estää, samoin ”uhrin” ja viranomaistenkin turvallisuuden olematon varmistus loppukohtauksessa (eivätkä muka haista väkisinkin joka puolelta tihkuvaa bensiinin katkua) jne. Seikkaperäisen brutaalisti kuvatut väkivaltakohtaukset (etenkin ihanaisen Alban kohdalla) hipovat jopa meikäläisen mittapuulla ”hyvän maun” (hehe) ylärajoja... Kate Hudson, Elias Koteas, Tom Bower, Simon Baker, Bill Pullman, Matthew Maher, Liam Aiken.

            

Titaanien taistelu 

Clash Of The Titans

Louis Leterrier 2010 scifi/seikkailu/toiminta

* * ½

Kalastaja (Pete Postlewhite) löytää arkun kellumasta keskeltä Välimerta. Sisältä löytyy kuollut nuori nainen ja poikavauva, jota kalastaja ryhtyy perheineen kasvattamaan kuin omaansa. Nuoreksi mieheksi (Sam Worthington) vartuttuaan paljastuu että tämä on ns. ’demigod’, eli itsensä Zeus-jumalan (Liam Neeson) ja kuolevaisen naisen jälkeläinen nimeltään Perseus. Kun Zeuksen veli ja Manalan jumala Haades (Ralph Fiennes) alkaa vallanhalussaan käymään omaa sotaansa kapinoivaa ihmiskuntaa vastaan, surmaten siinä sivussa myös Perseuksen läheiset, on koston aika koittanut... Vähänkin Antiikin tarustoista perillä olevalle tuttua kauraa jumalolentoineen ja hirviöineen, ja muutenkin kuin "live"sekoitus Disney’n "Herkules"-animaatiosta (1997) ja "God Of War"-videopelisarjasta 3D-muodossa. Eli taas yhtenä odotetun komeana CGI-spektaakkelina katsoo, enkä ainakaan minä osannut juuri enää toivoakaan että mitään huippumielenkiintoisia yksityiskohtia ja persoonia seasta esiin nousisi. En siis pettynyt. Paitsi mitä nyt lopussa vähän päämonsteri Kraken’in "mielikuvituksettomaan" olemukseen. Gemma Arterton, Mads Mikkelsen, Alexa Davalos, Jason Flemyng, Liam Cunningham, Vincent Regan, Polly Walker, Elizabeth McGovern.

 

The Town

The Town

Ben Affleck 2010 rikos/toiminta/draama

* * * ½

Boston, U.S.A. Irlantilaisen, pankkiryöstöihin erikoistuneen rikollisliigan pääjehu Doug MacRay (Affleck) on alkanut jo pikkuhiljaa kyllästymään jatkuvan kyttäilyn alla olemiseen, niin poliisien kuin kollegoidensakin toimesta. Puhumattakaan kukkakaupanpitäjä-pomostaan (Pete Postlewhite). Muunkinlaista elämää voisi alkaa harkitsemaan ennen kuin on liian myöhäistä, nyt kun uusi ihastuskin on astunut kuvioihin. Paha vain että tuo tyttölapsi (Rebecca Hall) sattuu olemaan se sama joka oli tullut otettua lyhytaikaiseksi panttivangiksi edellisen keikan yhteydessä… Yllätyksentäyteinen ”Affleckin paluu” tämä erinomaisen laadukas rikostrilleri (taas vaihteeksi) bostonilaisissa maisemissa. Varsinkin kun päätähti on vastannut tekovaiheessa vähän kaikesta muustakin. Tarina sinänsä ei millään maatamullistavalla uutuudellaan loista, mutta iskevä, sujuva ja jännittävä toteutus enemmän kuin korvaa asian. Jeremy Renner, Jon Hamm, Blake Lively, Chris Cooper.

 

Unstoppable

Unstoppable

Tony Scott 2010 toiminta/jännitys

*

Räjähdysherkkää ainetta tonnikaupalla kuljettava 800-metrinen juna riistäytyy kuljettajiensa hallinnasta uskomattoman typerien sattumusten vuoksi Pennsylvaniassa ja lähtee koko ajan kiihdyttäen automaattivaihteella kohti asutuskeskuksia. Metallihirviön pysäyttäminen ajoissa jää lopulta rautateiden veteraanin (Denzel Washington) ja uuden tulokkaan (Chris Pine) varaan… Nyt jo suorastaan tajunnanräjäyttävän imbesilliä toimintaa ála Scott (ja miksei Washingtonkin) tarjolla sellaista kaipaaville. Mitäpä muuta mieheltä enää osaa odottaakaan, mutta ainahan sitä toivoisi iloisesti yllättyvänsä. Edes joskus. Vain yksi esimerkki koko homman uskottavuudesta: pickup ajaa noin sataakahtakymppiä kulkevan junan rinnalle jotta Pine pääsisi hyppäämään avolavalle ja siitä sitten pikakyydillä ohjaamoon vetelemään jarruista. Komea parin metrin loikka heittää miehen tarkalleen maaliin, vaikka todellisuudessa hän olisi missannut kohteen vähintään kymmenellä metrillä ja rojahtanut muusiksi ratapenkereeseen… Sitten voisi myös tuosta Scottin ääliömäisestä kameratyöskentelystä vaikka oman esseensä tehdä (kun esim. on käynnissä irtipäässeen junan hidastamisoperaatio niin Scott heittää siihenkin väliin nopeutuskuva-efektejään!) mutta jääköön toiseen kertaan sekin. Pisteenä iin päälle mustat ovat jälleen ne suurimmat sankarit ja aina oikeassa kun taas valkoiset typeriä & epäpäteviä koko sakki. Tai pärjää toki tuo Pine lopulta jotenkuten Washingtonin isällisen opastuksen ja hassunhauskan kiusoittelun karaisemana. Rosario Dawson, Lew Temple, Kevin Dunn, Kevin Corrigan, Ethan Suplee, T.J.Miller, Kevin Chapman, David Warshofsky.

 

Unthinkable

Unthinkable

Gregor Jordan 2010 jännitys

* * *

Amerikkalaismies (Michael Sheen), entinen Lähi-idän ja ydinaseiden erikoistuntija, on kääntynyt muslimiksi. Hän on todennut että Yhdysvaltojen toiminta islamilaisissa valtioissa on suurta vääryyttä ja haluaa asioihin muutoksen. Sanomaansa tehostaakseen mies on asentanut kolmeen eri suurkaupunkiin ydinpommin eikä hän CIA:n, FBI:n ja armeijan edustajien painostuksesta (kidutuksesta) huolimatta tunnu millään murtuvan paljastamaan niiden kätköpaikkaa... Loppuun asti otteessaan pitävä ja kihelmöivääkin tunnelmaa ajoittain luova taas yksi terrorismipelkojen heijastuma. Myös pääkiduttajan (Samuel L. Jackson) metodien kuvaus harvinaisen suorasukaista kaikessa verisessä brutaalisuudessaan. Tosin "uhrin" vaimon kohtalo meni kyllä ekstriimiydessään jo vähän yli ja oli kylmän taktisestikin ajatellen älytöntä toimintaa. Samoin tyypilliset epäjohdonmukaisuudet pääkallopaikalle kerätyn mahdollisimman eripuraisen viranomaislauman osalta häiritsee: jatkuvaa itkemistä mutta mitään vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole tarjota Jacksonin "riehumisen" tilalle... Carrie-Anne Moss, Stephen Root, Martin Donovan, Vincent Laresca, Brandon "Superman" Routh, Holmes Osborne, Benito Martinez.

 

Wall Street: Money Never Sleeps

Wall Street: Money Never Sleeps

Oliver Stone 2010 draama/rikos

* *

Jatko-osa kaikkien ahneiden pörssikeinottelijoiden suosikkielokuvaan (1987). Muutama vuosi takaperin vapautunut Gordon Gekko (Michael Douglas) on nyt kuusikymppinen, rahaton ja vankilassa elämänarvojaan järjestykseen saanut mies. Tai niin hän ainakin väittää... Gekko on myös suunnilleen ainoa kiinnostava hahmo tässä turhan heppoisten juonikeikausten varassa etenevässä "onnentavoittelussa". Myös Shia LaBeouf on edelleen  aivan liian mikkihiiri-osastoa ollakseen vakavasti otettava draamaroolissa; uusi kasvo Carey Mulligan taas kärsii  Gekkon tyttärenä kliseisestä "naisen osastaan"; Josh Brolin mogulina pelkkä karikatyyri jonka saa kaadettua jalustaltaan unettavan helposti ilman sen kummempia ihmetemppuja; isointa pankkibossia esittävä 95-vuotias Eli Wallach käy puolestaan enää vain outoja höpisevästä muinaisjäänteestä. Ja lopuksi vihattu "mies joka ei ikinä muutu" saattaa nuorenparin yhteen, eli rahasta se kaikki oli sittenkin loppujen lopuksi kiinni. Frank Langella, Susan Sarandon, Austin Pendleton, John Bedford Lloyd. Ykkösen Bud Fox eli Charlie Sheen tekee pakollisen cameon.

 

Winter’s Bone

Winter’s Bone

Debra Granik 2010 draama

* *

Metsäisissä Ozarkin vuoristomaisemissa Amerikan keskilännessa sijaitsevan köyhän maaseutuyhteisön sisällä muhii räjähdysherkkä tragedia, kun muusta perheestään huolehtimaan joutunut 17-vuotias teinityttö (Jennifer Lawrence) ryhtyy naapurien mielestä aivan liian sinnikkäästi kyselemään äskettäin lopullisentuntuisesti kadonneen hulttioisän perään. Ainakin tämän ruumis pitäisi jostain kaivaa esiin, sillä muuten koko kotitila on vaarassa mennä alta... Todellinen perähikiän ”poor white trash”-stoori, joka ei näyttelijätyön laadukkuudestaan huolimatta yllä dramatiikaltaan niihin mittoihin mitä tällainen jo lähtökohtaisesti rähjäinen ja alakuloisen harmaa ilmapiiri vaatisi. Syytänpä tästä taas paremman tiedon puutteessa naisohjaajaa... Huonosti on muuten todellakin asiat siinä vaiheessa kun päivälliseksi (=lihapadan höysteeksi) pitää jotain oravia lähteä ampumaan... John Hawkes, Lauren Sweetser, Dale Dickey, Garret Dillahunt, Shelley Waggener, Isaiah Stone, Ashlee Thompson.          

 

The Wolfman

The Wolfman

Joe Johnston 2010 kauhu/toiminta

* * *

V.1891. Shakespeare-näyttelijä Lawrence Talbot (Benicio Del Toro) matkustaa Lontoosta kotikulmilleen Pohjois-Englantiin tutkimaan veljensä (Simon Merrells) raakaa murhaa tämän morsiamen (Emily Blunt) pyynnöstä. Paikallisten asukkaiden ja varsinkin isäpapan (Anthony Hopkins) kohtaaminen nostaa taas synkät, pitkään tukahdutetut muistot Talbotin mieleen... Yllättävän totisesti toteutettu uusintaversio yliarvostetusta samannimisestä kauhuklassikosta (1941), eikä  "susiongelmaa" todellakaan jätetä  nyt   vain yhden syrjäisen kyläyhteisön salaisuudeksi. Rajua toimintaa ja silvottavia uhreja piisaa kiitettävästi, suurimmat säröt kokonaisuuteen aiheuttavat lopun ikuisuuksia kestävä hiiviskely ympäri kartanoa ennen ratkaisevaa yhteenottoa sekä tuo kovin hätäisen tuntuisesti käsitelty alkukohtaus, ajatellen sitä miten merkittävästä "perhetapahtumasta"  koko tarinan kannalta on kysymys... Hopkinsin kuuluisat maneerit ponnahtavat puolestaan esiin onneksi vain parissa kohtaa tällä kertaa. Hugo Wieving, Geraldine Chaplin, Art Malik, Max von Sydow.

 

 

Paras elokuva: The Town (Ben Affleck)

Miespääosa: Benicio Del Toro (The Wolfman)

Naispääosa: Dakota Fanning (The Runaways)

Miessivuosa: Ray Winstone (Pimeyden ytimessä)

Naissivuosa: Marion Cotillard (Inception)

Golden Turkey: Robin Hood (Ridley Scott)