Hae sivuilta


Aika hyvä ihmiseksi

Rauni Mollberg 1977 draama

* ½

Aapelin kirja (1958)- ja Jack Witikan leffaklassikkoon  "Pikku Pietarin piha"  (1961) pohjautuva, hieman laajemmin muistakin kirjallisista teoksista materiaalia sisältävä versiointi. 1920-luvun pikkukaupunkikorttelin elämänmeno on varmasti monessa kohtaa ihan uskollisesti mutta myös aikamoisen haukotuttavasti tallennettu. Eli etenkin miespuolisten esiintyjien puheiden verkkaisuus nostaa meikäläisentapaiselle postmodernille, ikihermostuneelle katsojalle tuskanhien pintaan jo kauan ennen loppua. Pisteet tuntemattomaksi jääneelle Pietarille, suurelle pienelle miehelle Ossi Aroselle. Risto Salmi, Raili Veivo, Martti Kainulainen, Eila Pehkonen, Toivo Mäkelä, Asko Sarkola, Irma Seikkula, Mikko Nousiainen, Marja Korhonen, Vappu Jurkka, Einari Ketola, Olavi Ahonen, Gustav Wiklund, Lilga Kovanko, Maija-Leena Soinne, Helge Herala, Kurt Ingvall.    

 

Amerikkalainen ystävä

Der Amerikanische Freund

Wim Wenders 1977 rikos/draama

* *

Kovasti kehuja kerännyt kulttielokuva olikin aikamoinen pettymys. Saksalaistaiteilijalla (Bruno Ganz) todetaan parantumaton sairaus, jolloin miehen "amerikan frendi" (Dennis Hopper) houkuttelee tämän hämäräbisneksiin. "Mitäpä sinulla on menetettävää"...? Liikaa syvällisiä teemoja ja filosofisia pohdiskeluita toiminnan kustannuksella. Veteraaniohjaajia kuten Nicholas Ray ja Samuel Fuller vilahtaa myös. 

 

Annie Hall (<-oscar)

Annie Hall

Woody Allen (<-oscar) 1977 komedia/draama

* * * * ½    

Neuroottisen newyorkinjuutalaisen vakavampi ohjausote ja pitkät kohtaukset länsirannikolla tuottivat heti mestarille oikean oscarvyöryn. Puolitotuudellinen, huumorilla silattu kuvaus Allenin tosielämän suhteesta Diane Keaton'iin (<-oscar), lempinimeltään Annie ja  omaa sukua Hall... "Koska... me kaikki tarvitsemme kananmunia".  Ohjaajan edellisten ja tulevien  elokuviensa summa ja kiteytys parhaassa muodossaan. Tony Roberts, Paul Simon, Carol Kane, Shelley  Duvall, Janet Margolin, Colleen Dewhurst, Christopher Walken. Jeff Goldblum vilahtaa pikaisesti "julkkisbileet"-kohtauksessa.

 

Eraserhead

Eraserhead

David Lynch 1977 draama/kauhu

* * ½

Hassun miehen (Jack Nance) puolihullu vaimo synnyttää tälle karvatonta ja hännätöntä rottaa muistuttavan "lapsen". Hämärässä yksiössään tuon epämuodostuneen vauvelin "hoidon" lomassa mies  vajoaa yhä syvemmälle harhoihinsa, kun lisäksi lämpöpatterinkin takana tapahtuu kaikennäköistä. Siellä asustelee mm. "pyyhekumipäitä"... Surrealistista mustavalkoista painajaista, joka melkein uppoaa minuunkin. Lynchin lupaava debyytti ja kulttiklassikko.    

 

Etsin sinua Mr.Goodbar

Looking For Mr.Goodbar

Richard Brooks 1977 draama/jännitys

* *

Diane Keaton esittää päältä kolmekymppistä naista, joka istuskelee kaiket illat baareissa etsien "hyvää parrua". Kunnes tapaa todellisen sekopään (Tom Berenger debyytissään)... The end. Richard Gere, William Atherton.

 

Hei me nauretaan

Kentucky Fried Movie

John Landis 1977 komedia

* * ½

Landisin tulo huumorielokuvan kartalle tapahtui ensi kerran huomatummin tällä ZAZ-tiimin (Jim Abrahams, David & Jerry Zucker) kirjoittamalla sketsihupailulla, jossa onnistunut räävittömyys ja pelkkä huono maku vuorottelevat. Kokonaisuutena parhaana osiona on pidetty "kung fu"-pilailua "A Fistful Of Yen". Ajankohtaansa nähden ihan kohtuullisen raflaava pitkin matkaa.

 

Hyökkäys tukikohtaan

Twilight's Last Gleaming

Robert Aldrich 1977 jännitys

* * ½

Kenraali Dell (Burt Lancaster) karkaa sotilasvankilasta ja kaappaa kahden apurin (Paul Winfield, Burt Young) kera  jenkkiläisen ohjustukikohdan. Hän  ryhtyy kiristämään hallitusta: rahaa rutosti  ja  itse  presidenttikin (Charles Durning) paikan päälle  tai  muuten paukkuu... Hieman laahaa välillä mutta myös tiukkoja kohtauksia. Lancaster jälleen vakuuttava "kapinakenraalin" ja maailmanrauhan uhkaajan roolissaan kuten oli ollut jo  "Toukokuun 7 päivää" (1964) -leffassakin.  Veteraaniosastoa täydentävät  Richard Widmark, Joseph Cotten ja  Melvyn Douglas. Richard Jaeckel, William Marshall, Gerald S. O'Loughlin.

 

Häpy endkö? Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon

Ere Kokkonen 1977 komedia

* * *

Kun naimisissa oltiin jo alusta asti oltu ja edeltäneessä "Lottovoittajassa" (1976) tätä "akanhuijaus"-asiaakin käsitelty, niin vähän turhantuntuinen oli tällainen elokuvanpituinen vokottelu-sketsi. Mutta aivan hulvatonta hupiahan tästäkin toki löytyy, etenkin se kun Lörssön (Simo Salminen) ei suurin surminkaan ryypystä kieltäydy: "No mikä ettei"! Hänen ja Tuuran (Tapio Hämäläinen) känninen kohellus veneessä kuuluukin koko leffasarjan ehdottomiin kohokohtiin. Anoppina tällä kertaa Ritva Valkama. Vesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Olavi Ahonen, Helge Herala, Marja Korhonen, Pertti Palo, Seppo Laine, Seela Sella, Juhani Kumpulainen, Pekka Autiovuori. 

 

Jappervokki 

Jabberwocky

Terry Gilliam 1977 komedia/seikkailu

* ½

Monty Python-miehet Gilliam & Michael Palin (pääosan "urheana pikku tynnyrintekijänä") yrittivät surkealla tuloksella "Hullun maailman" (1975) menestyksen jalanjäljissä tällä jälleen keskiaikaan sijoittuvalla farssillaan, tarinan perustuessa nyt Lewis Carroll'in kuuluisaan hölynpöly-runoon. Itse 'Jabberwock' on kauhea hirviö joka uhkaa jokaista lähiseudun matkalaista, niinpä kuningas Bruno Kyseenalainen (Max Wall) järjestää turnajaiset löytääkseen urhokkaimman ritarin monsteria kaatamaan... Vitsit eivät yksinkertaisesti toimi ja kohtaukset rytmitetty muutenkin käsittämättömän kömpelösti. Harry H. Corbett, John Le Mesurier, Warren Mitchell, Deborah Fallender. Terry Jones vilahtaa salametsästäjänä.

  

Jäniksen vuosi

Risto Jarva 1977 draama

* *

Elämänmenoonsa kyllästynyt valkokaulustyöläinen karkaa keskellä yötä kaverinsa autosta metikköön ja jää sinne lopullisesti erakoitumaan... Itse pian tämän elokuvan ensi-illan jälkeen ironisesti auto-onnettomuudessa kuollut Jarva yrittää taas sanoa jotain teollistuneen yhteiskunnan turmiollisuudesta mutta ei me tajuta. Pääosassa Antti Litja. Ja jänis. Alkuperäisromaanin kirjoitti tietenkin kaikkien luotettavien kapakkaseuralaisten ja autokuskien esikuva Arto Paasilinna. Hannu Lauri, Kosti Klemelä, Kauko Helovirta, Jukka Sipilä, Ahti Kuoppala, Heikki Nousiainen, Martti Pennanen.

 

Kaappaus Bermudan kolmiossa

Airport ´77

Jerry Jameson 1977 draama/toiminta

* * ½

Heikohkon 1970-luvun katastrofielokuva-genren hieman paremman luokan edustaja, tyypilliseen tapaan yhdistäen ylvään mutta tuhoontuomitun teknisen ihmeluomuksen ja henkensä edestä sen sisuksissa kamppailemaan joutuvan tähtikaartin. Tällä kertaa on kyse lentokoneesta joka putoaa Atlantin valtamereen mutta vain noin 50 metrin (!) syvyyteen. Jack Lemmon, Brenda Vaccaro, James Stewart, Olivia de Havilland, Joseph Cotten, Lee Grant, Christopher Lee, George Kennedy, Pamela "Dynastia" Bellwood, Robert Foxworth, Kathleen Quinlan. 

 

Kaksintaistelijat

The Duellists

Ridley Scott 1977 draama/sota

* * * *    

Ranska 1800. Maan hallitsijaksi on juuri noussut Napoleon Bonabarte (ei keisari vielä kuitenkaan). "Sen kunniaksi" kaksi armeijan upseeria (Keith Carradine, Harvey Keitel) aloittavat lähes 20 vuotta kestävän veristen kaksintaistelujen sarjan... Kubrick-vaikutteinen, huimaavan visuaalisesti kuvattu historiallinen tositarina(?), jonka jäntevää kerrontaa yrittävät (jälleen kerran!) pilata naiset sekä paikoin ärsyttävä kapulakieli. Sitävastoin varsinkin Venäjä-episodissa on pienin vedoin tavoitettu juuri oikea, hyisen karmea tunnelma. Ridley Scottin lupaava debyytti. Edward Fox, Christina Raines, Albert Finney, Bill Conti, Robert Stephens.

 

Kolmannen asteen yhteys

Close Encounters Of The Third Kind

Steven Spielberg 1977 scifi/draama

* * * * ½  

UFOja on alkanut ilmaantua harva se päivä USA:n keskilännen taivaalle. Sekä tiedemiehet että tavalliset ihmiset joutuvat kohtaamaan ilmiöt omalla tahollaan ja tavallaan... Spielbergiläiseen tapaan teknisesti loistokas UFO-elokuvien perusteos, joka vaikutti minunkin pikkupojan mieleeni pimeällä 70-luvulla kuin lämpösäteily. Ohjaaja meni kuitenkin jostain syystä v.1980 väsäämään uuden, dramaturgisesti monta kertaa huonomman "erikoisversion", josta saimme kärsiä parikymmentä vuotta, kunnes onneksi lähes alkuperäinenkin sai armon tulla vihdoin julkaistuksi. Ilman päähenkilön (Richard Dreyfuss) puolivillaiseksi jäävää  perhe- ja työongelmien kuvausta leffa olisi kevyesti viiden tähden arvoinen. Toisaalta hieman myös ärsyttää se, että nimenomaan juutalainen "jokamies" valitaan maapallolaisten ykkösedustajaksi humanoidien alukselle ja uuden aikakauden airueeksi... (Tietysti joku voisi tässä kohtaa väittää että jotta oikeus todella tapahtuisi niin pitäisi olla kiinalainen hehheh.) Jos muuten niitä lautasia oikeasti on olemassa niin saisi niistä jo pikkuhiljaa alkaa olemaan jotain hyötyäkin... Melinda Dillon, Francois Truffaut, Teri Garr, Bob Balaban, Cary Guffey, Lance Henriksen.

 

Konna ja koukku

Smokey And The Bandit

Hal Needham 1977 komedia/toiminta

* ½

Jenkit sitten rakastavat näitä kaahailuleffojaan, ja vielä kun viiksi-Burt virnuilee koko naaman leveydeltä niin a vot! Tämäkin tuotti aikoinaan joitakin biljoonia. Reynoldsin heilana Sally Field ja Jackie Gleason "hölmön sheriffin" roolissa. Jerry Reed, Mike Henry, Paul Williams, Pat McCormick.

 

Korkeuskammo

High Anxiety

Mel Brooks 1977 komedia

* *

Brooksin Hitchcock-vedätys on tyypillisen epätasainen soppa onnistuneita ja ei-onnistuneita tuokioita. "Psyko"n (1960) suihkumurhaversiointi kerää parhaat naurut. Ohjaaja ei tällä kertaa tyytynyt sivurooliin vaan itse hoitelee myös pääosahommat. Madeline Kahn, Cloris Leachman, Harvey Korman, Dick Van Patten.

 

Luotikuja

The Gauntlet

Clint Eastwood 1977 toiminta

* *

'Likainen Harry'... Anteeksi, Ben Shockley-niminen poliisi (Eastwood) saa tehtäväkseen kuljettaa mafiaa vastaan todistava prostituoitu (oma vaimoke Sondra Locke)  Las Vegasista Phoenixiin. Sen verran  lyijypitoisesta matkasta kyse että  mahdollista onnistua  vain erikoisvalmisteisella bussilla...  Nimensä lunastava räiskintä, aseilla paukutellaan nimittäin tosiaan siihen malliin, että suurin osa sotaleffoistakin uhkaa jäädä kakkoseksi. Mutta enimmäkseen vain itsetarkoituksellisesti ilman suurempaa järkeä. Pat Hingle, Bill McKinney.

 

Lämäri

Slap Shot

George Roy Hill 1977 komedia

* * * *    

Alemman tason ammattilaisliigajengi Charlestown Chiefs on kusessa: pelit ei suju ja kotikatsomo täyttyy lähinnä vaimoista ja tyttöystävistä. Kapteeni Dunlop (Paul Newman) tajuaa, että pelkästään pelaamalla he eivät pärjää, on yritettävä muita keinoja... 70-luvulla lähes hallinnasta karanneen jääkiekkoväkivallan naurettavuuden (?) osoittava menestyskomedia. Varsinkin Hansonin mielipuolisista veljeksistä tuli legendaarisia kulttihahmoja, jotka esiintyvät edelleen kaikenlaisissa kiekkokekkereissä. Miinuksena tällä kertaa jatkuva kiroilu! Eli se käy loistavana tehokeinona yleensä aina leffadialogissa, mutta nyt joka toisessa lauseessa viljeltynä puuduttaa lähes yhtä paljon kuin bussin takapenkillä istuvien yläasteikäisten tyttöjen kuuntelu. Michael Ontkean, Strother Martin, Lindsay Crouse, Jennifer Warren, Melinda Dillon, Brad Sullivan. Vaaleatukkaista naistenmiestä nimeltä Billy Charlesbois esittää muuan Guido Tenisi, joka pelasi myöhemmin Italian maajoukkueessa, mm. Helsingin MM-kisoissa 1982!

 

Manaaja II -luopio

The Exorcist II -The Heretic

John Boorman 1977 kauhu

*

Ihan heti ei tule mieleen karmeampaa roolisuoritusta kuin juoppolalli Richard Burton'in pappishahmotus tässä. Muitakin omituisia tyyppejä leffa täynnä, puhumattakaan vielä omituisemmista kohtauksista. Symboliikkaa ja vertauskuvia niin ettei niissä pirukaan perässä pysy. Linda Blair'in ilmiselvät mutta lopulta täysin haaskuuseen hukatut lahjat pystyy sentään tunnistamaan tämänkin soosin seasta, vaikka pääosin toki kiinnostus lepää hänen hyvin kehittyneissä rintavarustuksissaan. Louise Fletcher, Kitty Winn, Max von Sydow, James Earl Jones, Paul Henreid, Ned Beatty.  

 

Martin

Martin   

George A. Romero 1977 kauhu/draama

* * * ½

Parikymppinen Martin (John Amplas) hyökkää junamatkallaan Pennsylvaniaan nuoren naisen hyttiin. Hän huumaa ja raiskaa tytön, viiltää sitten tämän ranteet auki ja juo veret. Asemalla häntä on vastassa vanha eläkeläisserkkunsa (Lincoln Maazel), joka kutsuu poikaa sattuvasti: "Nosferatu"... Vaan onko nuorukainen legendojen vampyyri vai ei? Väliäkö hällä, verenimijä kuitenkin, vaikka käyttääkin nukutusruiskeita ja partakoneenterää. Tosin, jos olisi vain tavallinen psykopaatti, miten hänen maineensa olisi ainoastaan tuon vampyyrinmetsästäjäserkun korviin kiirinyt? Romeron tarkoituksella monia kysymyksiä avoimeksi jättävä unenomainen ja pienimuotoinen kauhudraama nosti hänet takaisin alan eliittiin, kolmen totaalisen flopin jälkeen. Seuraavaksi olikin sitten koittava ilmiömäinen "elävien kuolleiden aamu" (1978)... Tätäkään leffaa ei muuten vuosituhannen vaihduttuakaan ole vielä esitetty missään muodossa Suomenmaassa, syitä moiseen en lähde taas edes arvailemaan... Christine Forrest, Tom Savini.

 

Muistojeni Julia

Julia

Fred Zinnemann 1977 draama

* * ½

Jo eläkeikäinen amerikkalainen näytelmäkirjailija Lillian Hellman (Jane Fonda) istuskelee rauhaisalla järvellä soutuveneessään ongella, vajoten samalla muistoihinsa: vuodet merenrantamökissä mm. 'Sam Spade'n "isän" Dashiell Hammett’in (Jason Robards <-oscar) kanssa ja jännittävät seikkailut 1930-luvun Natsi-Saksassa (juutalaisena) tarkoituksenaan löytää englantilainen lapsuudenystävänsä Julia (Vanessa Redgrave <-oscar)  nousevat  päällimmäisinä  mieleen... Kaihoisa mutta "Wien  & Berliini" -kohtauksia lukuunottamatta aikamoisen hidastempoinen ja tapahtumaköyhäkin "muistelmateos". Ketä sitten mahtaa kiinnostaa seurata kirjailijaa joka naputtaa naputtamasta päästyään kirjoituskonettaan saamatta mitään aikaan ja loput ajat valittaa asiasta? Myöskään tuon 'Julia'-ystävän noin poikkeuksellinen "suurenmoisuus" ja tärkeys  päähenkilölle ei  välttämättä  katsojalle asti välity ja Robardsin sivuosaoscarkin huomattavasti kyseenalaisempi kuin edellisvuoden "Presidentin miehistä" (1976) saatu. Maximilian Schell, Hal Holbrook, Rosemary Murphy. Meryl Streep’in debyyttiroolikaan ei luultavasti jäänyt kenellekään erityisesti mieleen.

 

 

Musta sunnuntai

Black Sunday

John Frankenheimer 1977 jännitys/toiminta

* * *

Katkeroitunut Vietnam-veteraani (Bruce Dern) aikoo toteuttaa kaikkien aikojen tuhoisimman terrori-iskun Yhdysvaltain maaperällä yhä voimissaan olevan "Musta Syyskuu" -järjestön avustamana. Sekä amerikkalaisten että israelilaisten tiedustelupalvelujen agentit pääsevät kuitenkin tekijöiden kintereille onnekkaastikin saamiensa vihjeiden avulla... Laaja-alaisuutensa, jämäkän etenemisensä ja komeasti kuvatun loppuhuipennuksensa ('Super Bowl'-ottelu Miamissa)  myötä  otteessaan pitävä  terrorismikuvitelma. Toisaalta miksi sen  pommin "varasytyttimen" johdon piti olla noin kilometrin mittainen, ja  lisäksi poliisien toiminta on  etenkin tuossa  "arabiterroristin väijytys"-kohtauksessa  naurettavan ala-arvoista. Marthe Keller, Robert Shaw, Fritz Weaver, Steven Keats, Michael V. Gazzo, William Daniels, Walter Gotell.  

 

 

New York, New York

New York, New York

Martin Scorsese 1977 musiikki/draama

* *

Tyylikäs mutta hengetön tarina kahden taiteilijan (Liza Minnelli laulajana, Robert De Niro saksofonistina) myrskyisästä yhteiselosta. Pariskuntien välisten riitelyjen seuraaminen ei ole ennenkään kiinnostanut, ja biisitkin tylsiä (tuota nimikoitua Frank Sinatra -vakiota tietenkin lukuunottamatta). Scorsese ei nyt vaan ole mikään "rakkaustarinoiden" mestaritulkitsija. Lionel Stander mukana myös kähisemässä.

 

007 Rakastettuni

The Spy Who Loved Me

Lewis Gilbert 1977 toiminta

* * *

Ai  että ovat olleet suosittuja nämä eurooppalaiset ja etenkin saksalaisperäiset "elämää suuremmat" roistot kautta Halivuud-historian, kuten tässä Curd Jürgens. Eipä vaan onnistu hänenkään maailmanvalloituksensa, rautahampaisesta jättiläisapurista (Richard Kiel) huolimatta. Kantona kaskessa tietenkin Roger Moore, yhdessä kolmesta hyvästä bondseikkailustaan. Apunaan 70-luvun liennytyksen merkkinä naisvakooja Neuvostoliitosta (Barbara Bach). Carly Simon'in "Nobody does it better" kenties paras monista ikivihreistä bondlauluista ja Caroline Munro puolestaan yksi koko leffasarjan tyrmäävimmistä naisista. Bernard Lee, Desmond Llewelyn, Lois Maxwell, Geoffrey Keen. 1980-luvulla Bondin pomon eli M:n roolin saanut Robert Brown on jo tässäkin mukana laivastoamiraalina.

 

Orca -tappajavalas

Orca

Michael Anderson 1977 seikkailu/jännitys

* *

Haidenmetsästäjä (Richard Harris) kiinnittää huomionsa, meribiologin (Charlotte Rampling) rajusta vastustuksesta huolimatta, vielä paljon tuottoisempiin miekkavalaisiin. Niiden elävänä pyydystäminen ei ole kuitenkaan mitään ihan yksinkertaista hommaa, ja tappaminen (vaikkakin vahingossa)  yhä pahempia seurauksia aiheuttavaa kuten mies saa pian suureksi järkytyksekseen huomata... Ei aivan syvimmissä vesissä uiva "Tappajahain" (1975) perillinen, ja aiheellista sanomaakin pukkaava. Täydellisen epäuskottavassa muodossa toki, ja paljon nopeatempoisempikin saisi olla. Parikymppinen Bo Derek debyytissään. Will "Käenpesän inkkari" Sampson, Keenan Wynn, Robert Carradine.  

 

Paholaisen saari

Island Of Dr. Moreau

Don Taylor 1977 kauhu/scifi

* ½

Mies (Michael York) eksyy saarelle, jossa hullu tohtori (Burt Lancaster) risteyttää ihmisiä ja eläimiä... Hirveän tylsä versio H.G.Wells'in kuuluisasta tarinasta (1896). Mutta ei se mitään, 1996 valmistunut kolmas yritys on jotenkin saatu vielä huonommaksi. Barbara Carrera, Nigel Davenport, Richard Basehart.

 

 

Pelastuspartio Bernard ja Bianca

The Rescuers

Wolfgang Reitherman, John Loundsberry, Art Stevens 1977 animaatio

* * *

Vaihteeksi Disney-piirretty, mikä ei perustunut johonkin vanhaan kansantarinaan/satuun. Kansainväliseen Pelastusjärjestöön kuuluvat hiirulaiset Bernard ja Bianca saavat tehtäväkseen pelastaa pienen Penny-nimisen orpotytön ilkeän Madame Medusan kynsistä... Vauhtia ja vipinää totuttuun tyyliin, mieleenpainuvin kohta kuitenkin jo alkupuolella: hienosti kuvattu lentomatka albatrossin selässä, komean teemalaulun ("Tomorrow is another day") soidessa taustalla. 

 

Pelon palkka

Sorcerer

William Friedkin 1977 draama/rikos

* * *    

Eteläamerikkalaisessa hökkelikylässä piileskelee monenkirjavaa, epämääräisen menneisyyden omaavaa porukkaa, kuka lakia, kuka mafiaa paossa. Elämänsä jo oikeastaan menettäneet miehet ovat heti valmiina, kun paikallinen öljy-yhtiö tarjoaa mahdollisuutta ison rahapalkkion muodossa;  tarvitsee vain  kuljettaa kuorma-autoilla äärimmäisen räjähdysherkkä dynamiittilasti vaaroja kuhisevan viidakon läpi... Yksi kaikkien aikojen hikisimmistä elokuvista. Ohjaajalle tyypillisesti kauttaaltaan erinomaista näyttelijätyötä ja raa´an realismin sävyttämää kuvausta tarjoava "road-movie", joka perustuu ranskalaisen Georges Arnaud'n klassikkoromaaniin (ja tietenkin myös Henri-Georges Clouzot'n leffaversioon 1953). Rajusti päättyvässä viidakkoseikkailussa on kuitenkin tylsätkin hetkensä. Roy Scheider, Bruno Cremer, Francisco Rabal, Amidou, Ramon Bieri, Peter Capall.

 

Proteusaika

Demon Seed

Donald Cammell 1977 scifi/jännitys

* ½

Sairasta tavaraa tiedemiehen (Fritz Weaver) vaimon (Julie Christie) joutumisesta tämän ylikehittyneen tietokonejärjestelmän raiskaamaksi. Syntyy robotti! Gerrit Graham, Berry Kroeger.

 

Puhelin 

Telefon

Don Siegel 1977 toiminta/jännitys

* * ½

KGB-agentti (Charles Bronson) lähetetään Amerikkaan etsimään järjestön entistä merkkimiestä (Donald Pleasence), joka on mennyt enempi vähempi  sekaisin ja yrittää tavallisia kansalaisia hypnoosiin vaivuttamalla ja sitämyöten  terroristeiksi muuttamalla saada aikaiseksi III maailmansodan... Tyypillisen kovaotteinen vakoojajännäri, jossa Helsinki on ensimmäistä muttei viimeistä  kertaa saanut kunnian esittää Moskovaa, ja KGB:n miehiä mm. Åke Lindman ja Ville-Veikko Salminen. Ansa Ikonen puolestaan vilahtaa Pleasencen äitimuorina! Kenties kaikkien aikojen suosituimman spoof-farssin, "Mies ja alaston ase" (1988), juoni perustui pääosin juuri tähän leffaan. Lee Remick, Tyne Daly, Alan Badel, Patrick Magee, Sheree North.

 

Rakkaus ei sula sateessa

The Goodbye Girl

Herbert Ross 1977 komedia/draama

* * ½

33-vuotiasta yksinhuoltajaäitiä (Marsha Mason) ja tämän kymmenvuotiasta tytärtä (Quinn Cummings) uhkaa häätö newyorkilaiskodistaan, kun avomies on lähtenyt lopullisesti lipettiin elokuvauraansa luomaan ja viimeisenä loukkauksena vuokrannut vielä asunnonkin eteenpäin. Uusi (pää)vuokralainen (Richard Dreyfuss <-oscar) ilmestyykin pian ja huolimatta tämän ärsyttävien tapojen leimaamasta boheemiudesta lähes rahattomalla naisella ei ole muuta mahdollisuutta kuin yrittää sopia taas uuden miehenpuolen kanssa yhteisasumisen säännöistä... Melko tyypillinen Neil Simon’in kynästä lähtöisin oleva romanttinen komedia, jossa vuorosanailu on monessa kohtaa liiankin epärealistisen nokkelaa. Ja  yhtä perinteiseen tapaan lapsi on ikäisekseen aivan liian älykäs. Nimisuomennos hyvä esimerkki siitä että jos nykyään ei useinkaan vaivauduta kääntämään erikoisiakaan alkuperäisnimikkeitä, niin vielä 70-luvulla mielikuvitus kukki senkin edestä. Paul Benedict, Barbara Rhoades, Theresa Merritt.

 

 

Rautaristi

The Cross Of Iron

Sam Peckinpah 1977 sota

* * * 

Etelä-Venäjän rintama 1943. Saksan armeija vetäytyy lähes katastrofaalisessa tilanteessa länttä kohti venäläisten painaessa herkeämättä päälle. Alikersantti Steiner (James Coburn) on sotilas, tappaja, ilman illuusioita. Kun hänen esimiehekseen tulee preussilaiseen ylivertaisuuteen uskova aristokraatti ja rautaristinmetsästäjä kapteeni Stransky (Maximilian Schell), on myös henkinen sotatila komppanian sisällä ilmeinen... Loistavien, peckinpahilaisen infernaalisten taistelukohtausten sävyttämä sotaleffa olisi voinut olla jopa  kaikkien aikojen ykkönen lajissaan. Varsinkin kun kyseessä kerrankin suurelokuva saksalaisen komppanian, aseveljiemme, raivoisasta taistelusta miesmäärillään rajattomasti tulvehtivia ryssäjoukkoja vastaan. Mutta ei, homma on pilattu todella pahasti uskomattoman tylsillä filosofisilla jorinoilla, joissa yritetään kai käsitellä sodan olemusta joltain mielenkiintoiselta 'Kant'ilta(!). Ja "saksalaiset" vääntävät murteellista englantia tai sitten brittiläisittäin (James Mason, David Warner) tai jenkkityyliin (Coburn, joka voisi olla kolmekymmentä vuotta nuorempikin). No, alku- ja loppukuvat sentään elokuvahistorian vaikuttavimpia. ("Hänschen klein, geht allein, in die weite Welt hinein"...) Senta Berger.

 

Sankarit

Heroes

Jeremy Kagan 1977 draama

* *

Mielenterveysongelmista kärsivä Vietnam-veteraani (Henry Winkler) haaveilee oman matofarminsa(!) perustamisesta, mutta  se vaatisi ensinnäkin  onnistunutta karkaamista  hoitolaitoksesta ja myös  liikekumppaniksi aikanaan lupautuneen armeijakaverin löytymistä... Onnen päivien supersuositusta Fonzie'sta ei sitten koskaan mitään elokuvatähteä tullut, tämänkin periaatteessa ihan sympaattisen Vietnamin traumoja käsittelevän road-movien pilaa täydellisen epäuskottava romanssi "normaalijärkisen" Sally Field'in kanssa. Harrison Ford, Val Avery.

 

 

Saturday Night Fever

Saturday Night Fever

John Badham 1977 musiikki/draama

* * * ½   

Tony Manero (John Travolta), newyorkilainen nuorimies, tekee töitä maalikaupassa vain viikonloppujen discosäpinät mielessään. Tanssi on hänelle kaikki kaikessa, varsinkin nyt kun suuret kilpailut lähestyvät, vai voisiko elämässä olla sittenkin muitakin tavoitteita...? Yllättävän katu-uskottavasti toteutettu ja vähän muutakin kuin pelkkää disco-infernoa Bee Gees -bändin sykkivän biitin tahdissa tarjoava superhitti-elokuva. Toki kuuluisa alkukohtaus (Travolta dallailee kadulla, "Staying Alive" pauhaa taustalla) sekä nuo joukkojoraukset parketilla ovat pääosassa ja jäävät vahvimmin mieleen. Merkitsi discokulttuurille samaa kuin Sex Pistols punkille, eli aika paljon. Karen Lynn Gorney, Barry Miller, Joseph Cali, Paul Pape, Bruce Ornstein, Fran Drescher.

 

Suurin

The Greatest

Tom Gries 1977 draama/toiminta

* * *

Yleisesti 20:n vuosisadan viiden suurimman urheilijan joukkoon lasketun Muhammad Ali'n legendaarisen uran vaiheet olympiakullasta 1960 MM-tittelin uusimiseen George Foreman'ia vastaan 1974. Hämmästyttävän hyvin Ali selviytyy itsensä näyttelemisestä, varsinkin kun iskuja oli pamahtanut päänuppiin pelkästään parin vuoden takaisessa Frazier-ottelussa Manilassa varmaan sataviisikymmentä. Pahimmat vapinat alkoivat sitten vasta myöhemmin (mitä koko maailma pääsi todistamaan viimeistään Atlantan olympia-avajaisissa), joten vielä on suurisuu vauhdissa ja jalkatyö kuin perhosen lentoa, lyöntien purressa ampiaisen terävyydellä. Kehän ulkopuolinen elämänsä järkyttävine muslimitouhuineen ei sitten luonnollisesti kiinnosta pätkääkään. Hienosta sivuosaporukasta erottuu erityisesti Sonny Liston'ia esittävä Roger E. Mosley. Ernest Borgnine, John "hevosenpää" Marley, James Earl Jones, Paul Winfield, Robert Duvall, Ben Johnson, John Amos, David Clennon.     

 

Syvyyden saalistajat

The Deep

Peter Yates 1977 jännitys

* *

Pariskunta (Jacqueline Bisset, Nick Nolte) löytää merenpohjasta salaperäisen hylyn sukellusretkellään ja kohta ovat kaikenlaiset hämärämiehet kintereillä... Yhdentekeviä juonenkäänteitä juonenkäänteiden vuoksi, lievää kiinnostusta herättävät Bissetin märkä T-paita ja kahden muskelimasan (neekeri ja valkoinen kaljupää) tappelu. Jälleen yksi sensaatiokirjailija Peter Benchley'n tylsästä kynästä lähtenyt meriseikkailu kyseessä. Robert Shaw, Louis Gossett Jr., Eli Wallach.

 

Taivas ei tunne suosikkeja

Bobby Deerfield

Sydney Pollack 1977 draama

*

Amerikkalainen kilpa-ajaja Bobby Deerfield (Al Pacino) kiertää Eurooppaa ja formula-kisoja. Hänellä on vakituinen ranskalainen tyttöystävä (Anne Duperey) mutta ihastuu sattumalta tapaamaansa eksentriseen sveitsiläisnaiseen (Marthe Keller), ja pian uhkaa autourheilutkin jäädä elämässään sivuseikaksi... Uskomattoman tylsäksi saatu ylipitkä rakkaustarina. Kellerin hahmon omalaatuisuus ja jokaisen vuoropuhelun improvisaationmakuinen toteutus jättää katsojan täysin kylmäksi. Kilpakohtauksissa aitoja paikan päällä kuvattuja pätkiä vuoden 1976 Formula-1-kaudelta, mutta eipä nyt pelasta nekään. Walter McGinn, Romolo Valli, Stephan Meldegg, Jaime Sánchez.

 

Tähtien sota

Star Wars/Episode IV

George Lucas 1977 scifi/seikkailu

* * * * ½    

Paha lordi Darth Vader (David Prowse, ääni: James Earl Jones) kaappaa prinsessa Leian (Carrie Fisher) kuninkaallisen aluksen ja ottaa tytön panttivangikseen. Kaksi robottia, R2-D2 (Kenny Baker) ja C-3PO (Anthony Daniels), pakenee kuitenkin viime hetkellä pelastuskapselilla hätäviesti mukanaan viereiselle Tatooine-planeetalle. Heidän tehtävänään on löytää muuan Obi-wan Kenobi (Alec Guinness), kapinallisten viimeinen oljenkorsi... Huikean avaruusseikkailusarjan aloitus, ja selvästi paras kolmesta ensimmäisestä elokuvasta (episodit 4, 5 ja 6), jotka Lucasin ehtymättömästä mielikuvitusvarastosta valkokankaille pläjähtivät. Hänellähän oli vasta 1990-luvun lopulla tarvittava (tietokone-)tekniikka lähteä tekemään erityisen vaativia episodeja 1-3, eli "miten kaikki sai alkunsa" tai "Darth Vaderin ja Obi-wanin seikkailut nuorina poikina/miehinä". Tämäkin leffa oli jo kuitenkin jotain mullistavaa myös minun 11-vuotiaille silmilleni, ollen samalla 1970-luvun lopun merkittävin popkulttuuritapaus kaikkialla länsimaissa. Mark Hamill, Harrison Ford, Peter Cushing.

 

Valkoinen buffalo

The White Buffalo

J.Lee Thompson 1977 western

* ½

Myyttistä tunnelmaa lumisissa vuoristomaisemissa vanhoihin intiaanilegendoihin perustuvan jättimäisen valkoisen puhvelin perässä... Mutta minkä takia ja mitäs sitten? "Valkoinen Peura" (1952) on parempi. Ja jännempi. Charles Bronson, Jack Warden, Will Sampson, Slim Pickens, Kim Novak, John Carradine, Ed Lauter.

 

Vartija

The Sentinel

Michael Winner 1977 kauhu

* *

Tähtimalli (Christina Raines) muuttaa vanhassa newyorkilaisrakennuksessa sijaitsevaan poikkeuksellisen halpaan vuokra-asuntoon. Pian häntä alkavat häiritsemään omituiset naapurit, rajut harhanäyt ja säännöllisiksi muodostuvat tajuttomuuskohtaukset... Mielenkiintoisella huippukaartilla (monet tosin vasta uriensa alussa) pakattu "Rosemaryn painajaisen" (1968) ja "Amityville"-leffojen (1979-) sekava yhdistelmä sortuu pahiten epäuskottavasti ja -loogisesti käyttäytyviin roolihahmoihinsa. Harmi juttu ennen kaikkea pääosan sympaattisen Rainesin takia. Chris Sarandon, Ava Gardner, Eli Wallach, John Carradine, Arthur Kennedy, Burgess Meredith, Deborah Raffin, Sylvia Miles, Martin Balsam, José Ferrer, Christopher Walken, Beverly D’Angelo, William Hickey, Jeff Goldblum, Jerry Orbach, Tom Berenger.

 

Viikatemiehet

The Domino Principle

Stanley Kramer 1977 toiminta

*

Gene Hackman esittää Vietnam-veteraania joka istuu murhasta vankilassa. Salaperäinen puku-ukkeli tulee ja tarjoaa mahdollisuutta vapauteen, pitäisi vain ampua muuan merkkihenkilö ilman kysymyksiä... Käsittämättömän surkea ja sekava "poliittinen trilleri", jolla ainakin olisi luullut olleen mahdollisuuksia parempaan tekijätiimi huomioonottaen. Sekään että juuri  Mickey Rooney kiroilee roolissaan kuin merimies ei oikein riitä kiinnostuksen herättäjäksi. Candice Bergen, Richard Widmark, Eli Wallach.

 

Viimeinen cowboy

The Last Of The Cowboys/ The Great Smokey Roadblock

John Leone 1977 draama/komedia/toiminta

* ½

Köykäinen roadmovie iäkkäästä ja kuolemansairaasta rekkakuskista (Henry Fonda), joka ottaa sairaalareissunsa aikana takavarikoidun ajopelinsä omin lupineen käyttöönsä ja lähtee ajelemaan Amerikan halki tarkoituksenaan toimittaa vielä yksi lasti perille, sisällöllä ei väliä... Epäuskottavuuksia täynnään, esimerkkinä ne poliisit jotka panevat hutsuja  vain pidättääkseen heidät  jälkeenpäin! Leffan tuotantotiimiinkin kuuluva kolmekymppinen Susan Sarandon yksi näistä ilotytöistä, hänen lisäkseen muutkin kollegansa taas aivan liian hyvännäköisiä ja "-kuntoisia". Fondan papan charmi puree minkä puree, mutta kyllä hänkin on jo kovin eksyneenoloinen vähän väliä. Robert "Freddy" Englund, Eileen Brennan, Austin Pendleton, Dub Taylor, John Byner.

Yksi silta liikaa

A Bridge Too Far

Richard Attenborough 1977 sota

* * *

Komea spektaakkeli kuvaten liittoutuneiden syyskuussa 1944 toteuttamaa "Operaatio Market Garden"ia, joka onnistuessaan olisi saattanut lyhentää sotaa kuukausikaupalla. Hollantilaisten siltojen valtaukset laskuvarjojoukkojen toimesta  jäivät kuitenkin enimmäkseen yrityksiksi kun  osa länsirintaman saksalaisdivisioonista oli sattumoisin juuri äskettäin  siirretty reserviin lähialueille... Sotadraaman vaikuttavaa tunnelmaa rikkovat (taas kerran) "rennonletkeät jenkkisankarit" (Elliott Gould, Ryan O’Neal, James Caan) yhä pahenevassa määrin loppua kohti. Myös "puolalaisupseerina" olisi joku muu kuin Gene Hackman ollut kenties vakuuttavampi. Taktisella puolella ihmetytti ylivoimaisen ilma-aseen noinkin vähäinen hyväksikäyttö kyseisessä operaatiossa. Sean Connery, Anthony Hopkins, Dirk Bogarde, Michael Caine, Maximilian Schell, Liv Ullman, Robert Redford, Laurence Olivier, Hardy Krüger, Jeremy Kemp, Alun Armstrong, John Ratzenberger.

 

Yön silmät

The Hills Have Eyes

Wes Craven 1977 kauhu

* ½

Kulttimaineen omaava "perhe hullujen armoilla erämaassa"-kauhuilu ohjaajalle tyypillisellä horjuvalla toteutuksella. Perustuu tiettävästi, tosin erittäin löyhästi, legendaan Skotlannissa 1400-luvulla eläneestä sisäsiittoisesta hirmuperheestä joka murhasi ja söi lähiseudun asukkaita ja läpikulkijoita ennenkuin heille itselleen kävi hassusti (kidutettiin kuoliaaksi). Oudonlaisista näyttelijäkasvoista tutuimmat omaa Dee Wallace sekä siellä täällä käytetty aito monsterinaama Michael Berryman. Vielä kipeämpi uusversio 2006. Susan Lanier, Robert Houston, Martin Speer, Russ Grieve.     

 

 

Paras elokuva: Annie Hall (Woody Allen)

Miespääosa: Woody Allen (Annie Hall)

Naispääosa: Diane Keaton (Annie Hall)

Miessivuosa: Strother Martin (Lämäri)

Naissivuosa: Melinda Dillon (Kolmannen asteen yhteys)

Golden Turkey: Manaaja II -luopio (John Boorman)